KUUMAAN UUSI KESÄSINKKU KERTOO VETOVOIMAN LIEKISTÄ, JOTA EI SAA SAMMUTETTUA

Tulipalo kertoo kahden ihmisen välisestä ylitsepääsemättömästä vetovoimasta, joka ei ota sammuakseen, vaikka kuinka yrittäisi

KUUMAA toimittaa jälleen tyylilleen uskollisesti laadukasta poppia tarttuvalla kertosäkeellä. Yhtyeen tuoreelle singlelle on vangittu vatsanpohjaa kutkuttavaa nostalgiaa, joka yhdistyy raikkaaseen, tunnistettavaan KUUMAA-soundiin.

”Kappale maalaa kuvan hahmoista, jotka kohtaavat pimenevässä yössä ja luopuvat jälleen yrityksistä pysyä erossa toisistaan. He ovat vanhoja tuttuja ja ikuisia kompastuskiviä toisilleen.

Kirjoitimme biisin Jonas Olssonin ja rumpalimme Jonttu Luhtavaaran kanssa, jotka myös tuottivat kappaleen. Kannen suunnitteli basistimme Aarni Soivio ja kuvan nappasi keikkakuskimme Konsta Viipuri. Tulipalo syntyi rauhassa ja rivi kerrallaan: sitä on äänitetty Kirkkonummella, Porvoossa, Mäntyharjulla ja Helsingissä. Nyt se on valmis soimaan kaikkialla. Yhtyeemme on onnellinen ja ylpeä!” kertoo bändin solisti Johannes Brotherus.

Modernia poppia soittava KUUMAA on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi maan mielenkiintoisimmista yhtyeistä. KUUMAAn tunnetuimmiksi kappaleiksi ovat nousseet kultarajat rikkoneet Rakastaja, Siks Kai Mä Oon Sun ja yhtyeen tähän asti suurin hitti, yli 3 miljoonaa striimannut Oo vielä sekunnin mun. Energisistä keikoistaan tunnettu bändi on nähty muun muassa SuomiLOVEssa, Possessa sekä tunteikkaassa Laulu Rakkaudelle -ohjelmassa. Tulevana kesänä yhtye keikkailee aktiivisesti ympäri Suomen ja valloittaa festarilavoja muun muassa Ilosaarirockissa ja Provinssissa. Viime kesän loppuunmyyty Tavastian keikka saa jatkoa elokuussa, kun bändi nousee jälleen legendaarisen rock-klubin lavalle 13.8. lauantaina.

KUUMAA somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 5455 770

Management
Virpi Immonen
virpi@fullsteam.fi
+358 41 518 6243

Keikkamyynti
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072
www.fullsteam.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SONIAN JA EVELINAN ODOTETTU YHTEISBIISI ON TÄYNNÄ KARISMAA

Sonia ja Evelina yhdistävät voimansa flirttailevalla pop-anthemilla Fokus Modernin vaihtoehtopopin rajoja uudelleen määrittelevä Sonia julkaisee tänään uuden singlensä Fokus, jonka millenium-vaikutteinen tuotanto on lukuisten kotimaisten…

MINTUN DEBYYTTIALBUMI ON VAHVA POP-KOKONAISUUS OMAN ÄÄNEN LÖYTÄMISESTÄ

Suomen lupaavimpiin uusiin pop-artisteihin lukeutuva Minttu julkaisi tänään debyyttialbuminsa Maailma on mun Katso vaikuttava Maailma on mun -musiikkivideo tästä Nopeasti kotimaisen popin kiinnostavimpien nimien…

LYTTÄ & TOHTORI GETTO DEF JAM RECORDINGS FINLANDIN ARTISTIROSTERIIN – PALUUSINGLE ILTASET JULKAISTAAN 15.5.

Jyväskylästä ponnistava rap-duo Lyttä & Tohtori Getto on kiinnitetty Def Jam Recordings Finlandin artistirosteriin. KPC-kollektiivista tutuksi tullut kaksikko tunnetaan vahvasta DIY-asenteestaan, freestyle-kulttuurista kumpuavasta ilmaisustaan sekä…