EDM-MUSIIKIN SUURI ILMIÖ SWEDISH HOUSE MAFIA ON JULKAISSUT UUDEN ALBUMIN

Swedish House Mafian uusi albumi Paradise Again nyt ulkona

Yksi 2000-luvun suurimmista EDM-musiikin ilmiöistä, Swedish House Mafia, on tänään julkaissut uuden Paradise Again -studioalbumin. Levy saadaan juuri ennen yhtyeen ja The Weekndin yhteistä esiintymistä Coachella-festivaaleilla. Albumilla on mukana monia isoja nimiä, kuten Jacob Mühlrad, A$AP Rocky, Sting, The Weeknd, Ty Dolla $ign, 070 Shake ja Seinabo Sey. Swedish House Mafia on lähdössä maailmankiertueelle ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja saapuu Suomeen Tampereen Nokia Arenalle tämän vuoden marraskuussa.

Vuonna 2013 hajonnut, Axwellin, Steve Angellon ja Sebastian Ingrosson muodostama trio lukeutuu edelleen maailman menestyneimpiin elektronisen musiikin yhtyeisiin. Kolmikko on paluunsa jälkeen julkaissut merkittävää radiosoittoakin saaneen Lifetime-hitin, jolla on mukana myös Ty Dolla $ign ja 070 Shake. Miltei samanaikaisesti paluusinglenä saatiin It Gets Better -kappale. Swedish House Mafian hitti Moth To A Flame yhdessä supertähti The Weekndin kanssa hipoo Suomessa platinarajaa ja on noussut parhaimmillaan radioiden 13. soitetuimmaksi kappaleeksi. Swedish House Mafia oli myös mukana kirjoittamassa ja tuottamassa The Weekndin Dawn FM -albumin kappaleita Sacrifice ja How Do I Make You Love Me?

EDM-musiikin suosioon merkittävästi vaikuttaneelta yhtyeeltä on saatu kaksi studioalbumia: Until One vuonna 2010 ja Until Now vuonna 2012. Jälkimmäinen sisälsi muun muassa jättimenestykseen nousseen Don’t You Worry Child -singlen. Kappale debytoi singlelistojen kärkisijoilla ympäri maailmaa, ja se on tähän mennessä kerännyt huimat 2,7 miljardia kuuntelukertaa. Don’t You Worry Child jäi Swedish House Mafian viimeiseksi singleksi ennen trion hajoamista. Yhtyeen hajottua kolmikko jatkoi tahoillaan menestyksekkäitä uriaan: Angello soolouransa parissa ja Axwell /\ Ingrosso duona. Swedish House Mafian musiikillinen tuotanto on kerännyt globaalisti jo yli kuusi miljardia striimiä.

PARADISE AGAIN -KAPPALELISTA

1. Time (feat. Mapei)
2. Heaven Takes You Home (with Connie Constance)
3. Jacob’s Note (feat. Jacob Mühlrad)
4. Moth To A Flame (with The Weeknd)
5. Mafia
6. Frankenstein (with A$AP Rocky)
7. Don’t Go Mad (feat Seinabo Sey)
8. Paradise Again
9. Lifetime (with Ty Dolla $ign & 070 Shake)
10. Calling On
11. Home
12. It Gets Better
13. Redlight (with Sting)
14. Can U Feel It
15. 19:30
16. Another Minute
17. For You

Swedish House Mafia somessa:
Instagram / Facebook / Twitter

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLAVI UUSIVIRRALTA PAKOFANTASIA POPKAPPALEEN MUODOSSA

Suomalaisen popin kulmakivi Olavi Uusivirta julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan Rakastan teitä kaikkia on tunnistettavan Uusivirta-soundin ydintä: tarttuvaa ja leikkisää…

VILMA ALINA PALAA JULKAISUJEN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄ VIIMEISEEN HENGENVETOON

Vilma Alina käynnistää uuden aikakauden urallaan Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina tekee perjantaina 3.4. odotetun paluun uudella singlellään Viimeiseen hengenvetoon. Kappale on…

MIRELLALTA HERKKÄ JA PYSÄYTTÄVÄ SINGLE: KAIKKI VIEL EDESSÄ

Mirella julkaisi tänään tunteikkaan pianoballadin Kaikki viel edessä, joka tuo esiin artistin herkkää puolta Aseistariisuvan aidosta tulkinnastaan tunnettu Mirella on tuoreella singlellään kirjoittanut yhden henkilökohtaisimmista…