EMINEMILTÄ UUTTA MUSIIKKIA

Curtain Call 2 kokoaa yhteen Eminemin viimeisimmät jättihitit – lisänä uusi kappale 50 Centin kanssa — Albumilta löytyy muun muassa menestyssinglet Rihannan, Ed Sheeranin ja Juice WRLD:n kanssa

Supertähti Eminem on juuri julkaissut uuden albumin Curtain Call 2, joka sisältää räppärin uran suurimmat hitit viimeisen 13 vuoden ajalta. Artistin edellinen kokoelmalevy Curtain Call: The Hits kokosi yhteen Eminemin suosituimmat kappaleet vuosilta 1998–2005.

Tänään julkaistulta kokonaisuudelta löytyy myös kolme täysin uutta kappaletta, joista saatiin ennakkoon From The D 2 The LBC, jolla on mukana Snoop Dogg sekä Elvis-elokuvan soundtrackille julkaistu, ikonista Jailhouse Rockia lainaava kappale The King and I. Lisäksi levyltä saatiin tänään aiemmin julkaisematon kappale Is This Love (’09) ft. 50 Cent, jonka tuotannosta vastaa muun muassa Dr. Dre. Aiemmin tällä viikolla Eminem julkaisi yllättäen musiikkivideon vuosikymmen sitten saadulle Crack A Bottle -kappaleelle, jolla on mukana edellä mainitut Dr. Dre ja 50 Cent. Videon voi katsoa alta.

Maailman tunnetuimpiin artisteihin lukeutuva Eminem julkaisi joulukuussa 2020 viimeisimmän studioalbuminsa Music To Be Murdered By – Side B. Kyseessä oli Eminemin neljäs studioalbumi kolmen vuoden sisään, joista kolme viimeisintä on julkaistu täytenä yllätyksenä. Revival (12/2017), Kamikaze (08/2018) ja Music To Be Murdered By (01/2020) debytoivat kukin Suomen ja Yhdysvaltojen albumilistojen kärjessä, ja kukin niistä on ylittänyt Suomessa platinarajan. Albumit sisälsivät muun muassa Curtain Call 2 -levyltäkin löytyvät, tuplaplatinarajan ylittäneet hitit River ft. Ed Sheeran, Godzilla ft. Juice WRLD sekä Lucky You ft. Joyner Lucas. Eminem oli kuluneen vuosikymmenen sekä vuoden 2020 kuunnelluin ulkomainen artisti Suomen Spotifyssa.

Eminem ja Snoop Dogg esiintyivät aiemmin tänä vuonna historiallisessa Super Bowlin puoliaikashow’ssa helmikuussa yhdessä Dr. Dren, Kendrick Lamarin ja Mary J. Bligen kanssa. Esityskokonaisuuden kuultiin Eminemin kappale Lose Yourself.

Eminem, oikealta nimeltään Marshall Mathers III, nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen vuonna 1999 julkaistulla kakkosalbumillaan The Slim Shady LP. Nyt kaksitoista levyä julkaisseelle artistille on myönnetty kaikkiaan 15 Grammya ja yksi Oscar-palkinto. Eminem on maailman eniten albumeja myynyt rap-artisti. Globaalisti artistin tuotantoa on striimattu lähes 130 miljardia kertaa.

Disc 1:
1. Godzilla ft. Juice WRLD
2. Lucky You ft. Joyner Lucas
3. Lighters (Bad Meets Evil) ft. Bruno Mars
4. Gnat
5. Cinderella Man
6. Walk On Water ft. Beyoncé
7. Rap God
8. Love The Way You Lie ft. Rihanna
9. Won’t Back Down ft. Pink
10. Higher
11. Berzerk
12. Not Afraid
13. From The D 2 The LBC ft. Snoop Dogg
14. Nowhere Fast ft. Kehlani
15. Fall
16. Phenomenal
17. Fast Lane (Bad Meets Evil)
18. You’re Never Over

Disc 2: 
1. 3 a.m.
2. Space Bound
3. Beautiful
4. The Monster ft. Rihanna
5. Venom
6. Crack A Bottle ft. Dr. Dre & 50 Cent
7. Is This Love (’09) ft. 50 Cent
8. River ft. Ed Sheeran
9. Survival
10. Best Friend (Yelawolf ft. Eminem)
11. Darkness
12. Kings Never Die ft. Gwen Stefani
13. No Love ft. Lil Wayne
14. Headlights ft. Nate Ruess
15. The King and I ft. CeeLo Green
16. Farewell

Voit ladata Eminemin viimeisimmät pressikuvat tästä.

Eminem somessa:
Instagram / Facebook / Twitter

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…

POP-SENSAATIO MIRELLALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI MARRASKUUSSA

Historiallisen nopeasti Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut Mirella julkaisee tulevan albuminsa 1. marraskuuta ja lähtee koko Suomen kattavalle albumikiertueelle tammikuussa…