DEMI LOVATO PALAA JUURILLEEN ROCKIN PARIIN UUDELLA ALBUMILLAAN

Demi Lovato käsittelee HOLY FVCK -albumillaan addiktiota, toipumista ja seksuaalisuutta
 

Amerikkalaistähti Demi Lovato julkaisee tänään odotetun kahdeksannen studioalbuminsa HOLY FVCK. 16 kappaletta sisältävä albumi on Demin rock- ja pop-punk juurille pohjautuva äänimatka, jolla artisti havainnollistaa pilke silmäkulmassa hänen vakavia elämänkokemuksiaan. Kokonaisuudella on mukana monia isoja nimiä, kuten YUNGBLUD, Royal & The Serpent sekä Dead Sara.

Levyn ensimmäinen singlelohkaisu SKIN OF MY TEETH saatiin kesäkuun alussa ja se keräsi sekä fanien että kriitikoiden kehuja. Kappale on omakohtainen kertomus artistin huumeaddiktiosta ja sitä seuranneista useista vieroitushoidoista. Biisi osoitti Demin palanneen musiikillisille juurilleen rockin ja pop-punkin pariin. Lisäksi levyltä saatiin ennakkoon singlet SUBSTANCE ja 29.

29-vuotias Demi Lovato aloitti uransa teini-iässä Disney-tähtenä, esiintyen suosituissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Omasta elämästään biisejä ammentava Lovato on kerryttänyt fanipohjaansa rehellisillä sanoituksillaan. Artisti on julkaissut uransa aikana kahdeksan studioalbumia, joista viimeisimmän Dancing With The Devil…The Art of Starting Over huhtikuussa 2021. Lovaton tuotannosta Tell Me You Love Me – ja Confident-albumit ovat ylittäneet kultarajan Suomessa. Vuonna 2013 julkaistu nimikkoalbumi Demi on rikkonut platinarajan.

Artisti on ansainnut urallaan kaksi Grammy-ehdokkuutta kategorioissa Best Pop Vocal Album sekä Best Pop Duo/Group Performance. Maailmanlaajuisesti Lovaton musiikki on saavuttanut vaikuttavat 30 miljardia kuuntelukertaa. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Heart Attack, Sorry Not Sorry ja tällä hetkellä TikTokissa trendaava Cool for the Summer.

HOLY FVCK -kappalelista:

1. FREAK (ft. YUNGBLUD)
2. SKIN OF MY TEETH
3. SUBSTANCE
4. EAT ME (ft. Royal & the Serpent)
5. HOLY FVCK
6. 29
7. HAPPY ENDING
8. HEAVEN
9. CITY OF ANGELS
10. BONES
11. WASTED
12. COME TOGETHER
13. DEAD FRIENDS
14. HELP ME (ft. Dead Sara)
15. FEED
16. 4 EVER 4 ME

Demi Lovato somessa:
Instagram / Twitter / Facebook / TikTok

Lisätiedot:
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan…

VAIKUTTAVA DEBYYTTIALBUMI ARTISTITULOKAS M.A:LTA

M.A lunastaa odotukset debyyttialbumillaan Liminaalitila Kotimaisen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva M.A on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Liminaalitila. Vaikuttavalla 10 kappaletta sisältävällä…

ARE, REKAMI JA JOOSU J ASTELEVAT KORIPALLOKENTILLE UUDELLE KAPPALEELLAAN

Koko illan -kappale on omistettu Jyväskylä Basketball Academylle Are ja Rekami ovat julkaisseet tänään uuden kappaleen Koko illan, jolla vierailee…