OLAVI UUSIVIRTA ON JULKAISSUT TÄNÄÄN ALBUMIN PIENI KUOLEMA

Palkitun laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirran yhdeksäs studioalbumi Pieni kuolema on julkaistu tänään 9.9. Levyä juhlistetaan lauantaina 10.9. kahdella loppuunmyydyllä keikalla Helsingin Ääniwallissa.

”Pieni kuolema on syntynyt suurelta osin koronapandemian aikana, jolloin elämänpiiriini rantautui muitakin poikkeustiloja. Elämänmuutos onkin uuden albumin läpileikkaava teema. Laulujen lomasta heijastuu osaltaan myös jännittynyt maailmantilanne. Kasvava epävarmuus on kollektiivinen tunne, joka pakottaa meidät kyseenalaistamaan suojaisia asemapaikkojamme kulmasohvien upottavissa nurkissa. Mitään synkistelyä Pieni kuolema ei kuitenkaan ole! Levyn kappaleet ovat sumun ja hämärän keskeltä nousevia kurkotuksia kohti valoa. Vaikka biisit on tehty tummissa ja tuulisissa maisemissa, en ole halunnut musiikintekijänä jäädä rypemään siihen maisemaan. Keikoilla tärkein tehtävämme on aina ollut välittää energiaa yleisölle, ja tuo sama ylevä tavoite on ollut repussamme myös tätä levyä tehdessä. Pieni kuolema on ennen kaikkea uuden syntymä”, Uusivirta kertoo.

Pieni kuolema -albumin on sovittanut ja tuottanut Timo Kämäräinen. Levyltä on saatu kuulla ennakkoon singlet Älä päästä mua menemään, Kielletty leikki, Kun hiljaisuus oli kultaa ja Hilma af Klint.

Lähes 20 vuotta sitten ensimmäisen levynsä julkaissut multilahjakas Uusivirta tunnetaan muun muassa hiteistä On niin helppoo olla onnellinen, Nuori ja kaunis, Tanssit vaikka et osaa, Ollaanko tämä kesä näin, Kultaa hiuksissa ja Kesäyön uni. Emma-palkitun tekijän viime vuosien julkaisuihin lukeutuu myös huikeat 100 viikkoa Suomen radiosoittolistalla pysynyt platinaa striimannut 2020-duetto Anna Puun kanssa.

Musiikkiuransa lisäksi Uusivirta on tuttu näky näyttelijänä eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruudulta kuin teatterilavoiltakin.

Olavi Uusivirta somessa:
Instagram / Facebook / TikTok / Twitter

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen
Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi

Keikat:
Mikko Varjamo
Live Nation Oy
mikko.varjamo@livenation.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…