DEF JAMILLE KIINNITETTY JODAHE ESITTELEE TUOTANTONSA HERKEMPÄÄ PUOLTA

Jodahen 3AM-single on anthem aamuöisille autoajeluille

Viime keväänä Def Jam Recordings Finland -levymerkin kautta debytoinut Jodahe julkaisi tänään toisen singlensä 3AM. Nimensä mukaisesti aamuyön pikkutunneille tunnelmansa puolesta sijoittuva kappale esittelee artistiuraansa aloittelevan räppärin tuotannosta pehmeämmän puolen. Artistin omien sanojen mukaan single käsittelee sitoutumispelkoa hieman uudenlaisesta näkökulmasta.

– Biisi käsittelee ihmissuhteen toisen osapuolen epävarmuutta siitä, että kykeneekö omien haaveiden, tavoitteiden ja kipuilujen keskellä antamaan toiselle sitä, mitä hän aidosti ansaitsee. Biisillä ei sanota kertaakaan 3AM, vaan nimi viittaa pikemminkin sellaisiin tunnelmiin ja ajatuksiin, joihin se on mut aamuyön hiljaisina tunteina vienyt. 3AM on omasta mielestäni myös ihan täydellinen soundtrack myöhäisiltojen autoajeluihin, Jodahe tiivistää.

Teknisesti lahjakkaan Jodahen musiikki on modernia hip hopia, jossa kuuluu vaikutteita myös brittiläisestä räpistä. Hänen tuotantonsa energisempää puoltaan esitteli viime keväänä julkaistu ACTIVE-single, jossa vieraili Madboiali.

Tänään julkaistun 3AM-kappaleen tuotannosta vastaavat EBEN ja WELUVLOCAL.

Jodahe somessa:
Instagram

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
puh. 0400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

AIEMMIN DUONA TUNNETTU TELEKS TOIMII JATKOSSA NELIHENKISENÄ YHTYEENÄ

Teleksin pitkä ura sai tänään jatkoa uudella singlellä Easy rider. Kyseessä on viides singlelohkaisu bändin ensi vuonna julkaistavalta albumilta. Tuoreen…

SINI YASEMIN JULKAISEE ARMOTTOMAN MUTTA RAKKAUDENTÄYTEISEN SINGLEN

Sini Yasemin julkaisi uuden singlensä ’Poikaystävä’. Biisi on kirjoitettu rohkaisuna ystävälle, jonka tulisi lähteä pois myrkyllisestä ihmissuhteesta. Artistille tuttuun tapaan…

TOMI SAARIOLTA SYKÄHDYTTÄVÄN KAUNIS RAKKAUSLAULU

Päätepysäkki on lähes kliseisen idyllisen suomalaisen järvimaiseman keskellä syntynyt autenttinen biisi rakkaudesta. Kappaleen Saario on tehnyt yhdessä Vilma Alinan ja…