TAYLOR SWIFT JULKAISI KYMMENENNEN ALBUMINSA

Maailman suosituimpiin artisteihin lukeutuva Taylor Swift julkaisi albumillisen uutta musiikkia

Taylor Swift on juuri julkaissut kymmenennen studioalbuminsa Midnights. Ovelalla tavalla piilotetuista vihjeistään tunnettu Taylor alkoi tiiseröimään tulevaa jo syyskuun alussa. Artistin uskolliset fanit ovat yrittäneet ratkoa ”easter egg” -tiputteluja ja analysoineet näitä omilla foorumeillaan. Midnights-albumilta ei julkaistu ennakkoon yhtään kappaletta. Tänään ensisoittonsa saa kolmetoista uutta kappaletta, joista Anti-Hero on albumin fokussingle. Anti-Hero-musiikkivideo saa myös ensinäyttönsä tänään.

Artisti on kuvaillut albumia matkaksi kauheiden sekä ihanien unien läpi, ja kokonaisuus on syntynyt Swiftin kolmestatoista unettomasta yöstä. Poptähti paljasti albumin kappalelistan syys- ja lokakuun aikana TikTok-videosarjassaan Midnights Mayhem With Me. Upeaääninen Lana Del Rey kuullaan mukana Snow On The Beach -kappaleella. Midnights on pääasiallisesti Taylor Swiftin ja hänen pitkäaikaisen tuottaja-biisintekijäkumppanin Jack Antonoffin käsialaa. Kaksikon edelliset yhteistyössä syntyneet levyt evermore ja folklore ovat molemmat ylittäneet kultarajan Suomessa.

Lahjakkaana biisinkirjoittajana tunnettu Taylor Swift lukeutuu maailman menestyneimpiin pop-artisteihin, joka on rikkonut urallaan lukuisia kansainvälisiä ennätyksiä. 18-vuotisen uransa aikana Taylor Swift on julkaissut kymmenen studioalbumia ja kaksi uudelleenäänitystä aikaisemmista albumeistaan Fearless (Taylor’s Version) sekä Red (Taylor’s Version). Artisti on palkittu yhteensä yhdellätoista Grammy-palkinnolla. Vuoden 2020 heinäkuussa julkaistu folklore-albumi palkittiin vuoden 2021 Grammy-gaalassa arvostetulla vuoden albumin palkinnolla.

Taylor Swiftin tuotantoa on kuunneltu globaalisti yli 130 miljardia kertaa.

Midnights -kappalelista:
1. Lavender Haze
2. Maroon
3. Anti-Hero
4. Snow On The Beach ft. Lana Del Rey
5. You’re On Your Own, Kid
6. Midnight Rain
7. Question…?
8. Vigilante Shit
9. Bejeweled
10. Labyrinth
11. Karma
12. Sweet Nothing
13. Mastermind

Taylor Swift somessa:
Instagram / TikTok / Facebook / Twitter

Lisätiedot:
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…