TULOKASARTISTI PYYN DEBYYTTIALBUMI MAAILMA LOPU ON NYT JULKAISTU

Postmodernia popmusiikkia kirjoittava lauluntekijä-tuottaja pyy julkaisee esikoisalbuminsa ’MAAILMA LOPU’ perjantaina 28. lokakuuta 2022. Johanna Kustannukselle levyttävän pyyn omaleimaisissa popkappaleissa yhdistyvät ”raivointiimit”, esseistiset sanoitukset, androgyyni lauluääni, nykivät rytmit ja valtavat kertosäkeet.

7-vuotiaasta musiikkia tehnyt pyy eli Pietari Pyykönen säveltää, sanoittaa ja tuottaa musiikkinsa itse. Debyyttialbumin tuotannot pyy on viimeistellyt yhdessä Ruusut– ja Rubik-tuottaja Artturi Tairan kanssa.

”Moni asia voi tuntua maailmanlopulta: ero, kuolema, moka, paniikkikohtaus, kiusallinen tilanne. Voi kirpaista tulla ihan vain nähdyksi omana keskeneräisenä itsenään, ja mitä enemmän koitat varoa ja vältellä ja taistella vastaan, sitä pahemmalta tuntuu. Albumilla saavutetaan piste, jossa on varottu tarpeeksi ja käännytään häpeää ja pelkoa kohti: antaa tulla, I dare you, maailma lopu.”

”Yhtä aikaa arki tuntuu enenevissä määrin piinalliselta maailmanlopun odottelulta, jolle ei mahda yhtään mitään. Ikään kuin ne, jotka asialle oikeasti jotain voisivat, olisi lyöneet hanskat tiskiin jo aikaa sitten ja julistaneet että ’sen kun loput’. Huomaa, että haen vielä sanoja ja opettelen artikuloimaan albumin sisältöä. Kiinnostaa tosi paljon kuulla, kuinka muut levyn kokee.”

”Albumin henkinen alaotsikko on ’Mä haaveilen vallankumouksesta’, joka on rivi ’Aikuisuus on ansa’ -kappaleesta. Jälkikäteen näen levyn käsittelevän toivetta radikaalista muutoksesta yhtä aikaa henkilökohtaisella ja globaalilla tasolla. Se pyrkii kohti ymmärrystä ja hyväksyntää, sekä itsensä että ympäröivän todellisuuden.”

Valokuvataiteilijoista, lyömäsoittajista, esseisteistä ja muotisuunnittelijoista vaikuttunut ’MAAILMA LOPU’ -albumi käsittelee häpeää, varovaisuutta, itsekritiikkiä, perfektionismia, burnoutia, hyväksyntää, kontrollia, virtuaalitodellisuutta, sukupuolta, uskontoa, ahdistusta, traumoja, toivoa, vastuuta ja yksinäisyyttä. Levyn 12 kappaleella kuullaan useita sampleja, Sibelius-lukion tyttökuoroa, saksofonisti Linda Fredrikssonia, trumpetisti Verneri Pohjolaa sekä viulisti Elia Lombardinia.

”Mulle tämä ei ole vain albumi, vaan oikean elämän ponnistus, tutkielma esiinastumisesta, pidättelemättömyydestä ja nähdyksi tulemisesta – eräänlainen itsenäisyyden julistus.”MAAILMA LOPU -albumin julkkarikeikka – ja pyyn 4-henkisen livekokoonpanon ensiesiintyminen – koetaan Helsingin Korjaamon 360°-lavalla torstaina 24.11. klo 19 alkaen. Ennakkoliput nyt myynnissä Tiketissä.

pyy somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
puh. 050 461 9818

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETONEN JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Antti Ketosen kolmas albumi Eka elämä on julkaistu tänään “47-vuotiaana seison pisteessä, jossa taaksepäin katsominen ei ole haikeutta vaan enempi ymmärrystä eletystä…

OLAVI UUSIVIRRALTA PAKOFANTASIA POPKAPPALEEN MUODOSSA

Suomalaisen popin kulmakivi Olavi Uusivirta julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan Rakastan teitä kaikkia on tunnistettavan Uusivirta-soundin ydintä: tarttuvaa ja leikkisää…

VILMA ALINA PALAA JULKAISUJEN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄ VIIMEISEEN HENGENVETOON

Vilma Alina käynnistää uuden aikakauden urallaan Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina tekee perjantaina 3.4. odotetun paluun uudella singlellään Viimeiseen hengenvetoon. Kappale on…