TINZE JULKAISI TÄNÄÄN VUODEN MENEVIMMÄN LEFFAN

Artisti ja twerk-tähti Tinze julkaisi tänään uuden singlen Leffa. Kappaleella vierailevat Spotifyn kärkeen tänä vuonna noussut El Migu, kotimaisen r&b-kentän kiinnostavimpien tulokkaiden joukkoon lukeutuva ez ja näyttelijäksi opiskeleva TikTok-tähti Risanaamio. Leffa-singlelle julkaistiin tänään myös viihdyttävä musiikkivideo, jolla on mukana lukuisia suomalaisia julkisuuden henkilöitä. Musiikkivideolla cameo-rooleissa nähdään muun muassa Ina Mikkola, Sointu Borg, Erna Husko ja Mona Bling.

”Mieletön tanssibiisi keskellä marraskuun harmautta. Superporukka ja ihana energia meidän kesken. Toivotaan, että biisi tanssittaa ja ilahduttaa jengiä. Musavideon kuvaus oli kaikinpuolin ikimuistonen päivä Villa Grandessa. Mieletön porukka, frendejä ja paras tiimi koolla! Videosta todella välittyy kuvauspäivän energia ja tunnelma,” Tinze kuvailee yhteistyötä ja tuoretta singleään.

Adi L Haslan luotsaamalle Monopoli Musicille kiinnitetty reaggaeton-artisti El Migu on tällä hetkellä kovassa nosteessa. Hänen viime keväänä julkaistu single Erilainen nousi listaykköseksi Spotifyssa ja on ylittänyt kuuntelumäärällään platinarajan. Artistin tuorein julkaisu Shake feat. Etta kipusi myös heti julkaisupäivänään Spotifyn kärkikymmenikköön.

”Tää on hyvän mielen biisi millä pistetään kaikki mimmit heiluu. Nautittiin tosi paljon biisin tekemisestä ja toivon et ihmiset nauttii yht paljon!” El Migu kommentoi tänään julkaistua biisiä.

Moderneja hiphop-soundeja ja heleää r&b-tulkintaa musiikissaan yhdistelevä ez (iisi) on saanut paljon myönteistä huomiota kotimaisella musiikkikentällä. Artisti nostettiin Blockfestin kuratoimalle Fresh 21 -listalle sekä YleX:n Läpimurto 2022 -artistilistaukseen. Ez on julkaissut uransa aikana neljä singleä, joista viimeisin on totuttua menevämpi ja asenteellisempi Haluun lisää.

”Leffa on koukuttava ja tanssittava biisi, ja meil oli koko tän prosessin ajan tosi positiviinen ja hyvä energia! Kaikki sujui tosi smoothisti ja meil on ihan superhyvä jengi täs kasassa! Meil oli kuvauksissa tosi hauskaa yhessä ja uskon et se välittyy myös muille,” ez tiivistää.

Teatterikorkeakoulussa toista vuotta opiskeleva Risanaamio (Jasir Osman) on ilmiöitynyt TikTokissa, jossa hänellä on jo yli 115 000 seuraajaa. Myös omaa musiikkia tekevä Risanaamio on julkaissut tänä vuonna debyyttisinglensä Pöksyt.

”Mä nään et tää biisi o hyvä miele bailubiisii. Mun mielest se o täydelline biisi mielen nostattamisee ja bilettämisee,” Risanaamio täydentää.

Tinze on valloittava monilahjakkuus, jonka värikäs olemus luo ihastusta ja positiivisuutta ympärilleen. Tinze on twerk-tanssin ammattilainen ja uranuurtaja, joka on luonut merkittävää uraa lajin parissa myös kansainvälisesti. Tinze puhuttelee yleisöään laajasti sosiaalisen median kanavillaan ja tavoittaa postauksillaan parhaimmillaan miljoonia ihmisiä globaalisti. Tinze solmi levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa vuonna 2020 ja hän on julkaissut tähän mennessä singlet Bakara, Bae Bae ja Hurrikaani. Teflon Brothersin ja F:n kanssa julkaistu Bakara on ylittänyt kuunteluillaan platinarajan ja Jannika B:n ja LILYAYO’n tulkitsema Bae Bae on striimannut kultaa. Viimeisimmällä Hurrikaani-singlellä vierailivat Lukas Leon ja Tuuli.

Tinze somessa:
Instagram / TikTok

ez somessa:
Instargam / TikTok

El Migu somessa
Instagram / TikTok

Risanaamio somessa
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Anniina Baumann
anniina.baumann@umusic.com
puh. 050 369 1652

Takaisin uutisiin

Uutisia

KUUMAALTA UUSI SINGLE: HYVÄNPÄIVÄNTUTUT

Kotimaisen pop-musiikin ääriviivoja uudelleenmääritellyt ja ensi vuonna 10-vuotista uraansa juhliva KUUMAA julkaisee tulevan albuminsa kolmannen singlen  “Hyvänpäiväntutut käsittelee suuria tunteita…

EDICTIN JA JAAKKO KULLAN YHTEISSINGLE JUHLAPÖYDÄSSÄ ULKONA NYT

Edictin ja Jaakko Kullan itsenäisyyspäivän aaton single on katsaus rikkinäisiin suomalaisiin pyhiin ja puhumattomuuden perinteeseen Vaihtoehtopopin kenttää valloittava Edicti julkaisee tänään uuden…

OLAVI UUSIVIRRALTA UUSI SINGLE “VIEL YKS PURPLE RAIN”

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee tänään uuden singlen. Viel yks purple rain on takuuvarmaa Uusivirtaa: festarihuutolauluun sopiva kertosäe, oivaltava lyriikka…