VIIKATE SÄVELSI KAPPALEEN PEKKA HALOSEN MAALAUKSEEN

Uusi Viikate-single “Omakuva (karvalakki päässä)” ulkona tänään

Tuusulanjärven rannalla sijaitseva Pekka Halosen taiteilijakoti Halosenniemi täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi on käynnissä näyttely, jonka maalauksiin suomalaiset muusikot ovat säveltäneet ja sanoittaneet oman kappaleen. Viikate oli yksi projektiin mukaan kutsutuista artisteista, ja yhtyeen säveltämä kappale luo tarinan Pekka Halosen Omakuva (karvalakki päässä) -maalaukseen. Taulun äärellä näyttelyssä soi siihen sävelletty kappale.

Kaarle Viikate kertoo projektista: ”Kappaleen alkuasetelma oli edellisenä talvena tilanteessa, jossa seison karvalakki päässä talviyönä Jaalan mökkimme pihalla ja kuuntelen kun jäät puhuvat minulle. Eli natisivat, mutisivat ja paukkuivat. 

Hetki oli niin voimakas, että tiesin tekeväni tästä laulun myöhemmin. Kun sitten kysyttiin Viikatteen  kiinnostusta Soiva Halosenniemi -projektiin ja näin valittavissa olevat taulut, pomppasi taiteilijan omakuva karvalakki päässä heti esille. Tarjolla olleissa teoksissa oli paljon elementtejä, joita Viikatteen musiikissa on luonnostaan ja niitä tuli poimittua tähän kappaleeseen useammastakin eri maalauksesta. Pääpaino on kuitenkin karvalakin sisällä tapahtuvassa väärien valintojen maailmassa. Höyhenen kevyt äänimaailma alleviivaa mielestäni onnistuneesti tunnelman raskautta. Oli hienoa saada osallistua tällaiseen projektiin.”

Viikate esiintyy akustisesti Halosenniemessä 6.1.2023. Soiva Halosenniemi -näyttely päättyy 15.1.2023.

Lisätietoa näyttelystä täältä:

Viikate somessa:
www.viikate.com
www.facebook.com/viikate
www.instagram.com/viikateofficial

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…