THE WEEKND ESITTÄÄ UUDEN AVATAR-ELOKUVAN TUNNUSKAPPALEEN

Nothing Is Lost (You Give Me Strength)

Tällä viikolla sai ensi-iltansa James Cameronin ohjaama uusi AVATAR: The Way of Water -elokuva. Ensimmäinen AVATAR-elokuva julkaistiin vuonna 2009. Kolmetoista vuotta myöhemmin julkaistava jatko-osa on teknisesti upea ja massiivinen yli kolmetuntinen teos, joka esittelee elokuvateknologian kehitystä vuosikymmenen saatossa.

AVATAR: The Way of Water -soundtrack julkaistiin myöhään eilen illalla. Sen tunnuskappale on kanadalaisen supertähden The Weekndin esittämä ja kirjoittama Nothing Is Lost (You Give Me Strength). Kappaleen on tuottanut Swedish House Mafia yhdessä Simon Franglen kanssa. Viimeksi mainittu on säveltänyt elokuvan score-musiikin. The Weekndin viimeisin albumi DAWN FM julkaistiin tämän vuoden tammikuussa. Sitä edelsi 2020 vuoden menestysalbumi After Hours, joka sisälsi muun muassa Blinding Lights -menestyshitin. Se nousi samana vuonna kotimaisten radiokanavien soitetuimmaksi ulkomaiseksi kappaleksi ja on tähän mennessä striimannut Suomessa yhdeksänkertaista platinaa. Blinding Lights palkittiin vuoden 2021 Emma Gaalan vuoden striimatuimpana ulkomaisena biisinä.

The Weekndin After Hours Til Dawn -kiertue saapuu lahden toiselle puolelle Tallinnaan ensi vuoden elokuussa.

AVATAR: The Way of Waterin pääosissa nähdään Zoe SaldanaSam WorthingtonSigourney WeaverStephen LangCliff CurtisJoel David MooreCCH PounderEdie FalcoJemaine Clement ja Kate Winslet.

The Weeknd somessa:
Spotify / Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot:
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

MERI TIMGREN NIMITETTY JOHANNA KUSTANNUKSEN LABEL MANAGERIKSI

Johanna Kustannuksen uutena Label Managerina on aloittanut kotimaisten artistien markkinointipäällikkö Meri Timgren Ikonisen Love Recordsin perintöä jatkanut Johanna Kustannus on…

SUPERTÄHTI ISAC ELLIOT JULKAISI PLATINAA STREAMANNEEN ALBUMINSA

Kävi miten kävi on Isac Elliotin ensimmäinen suomenkielinen albumi. Levy on streamannut yli 25 miljoonaa kertaa eli platinaa jo ennakkoon.…

SYNKEÄLLÄ JA TUNTEIKKAALLA SOUNDILLAAN IHASTUTTANUT D4VD JULKAISI DEBYYTTI-EP:NSÄ

Romantic Homicide ja Here With Me -viraalihitit siivittivät 18-vuotiaan artistin Billboardin lupaavimpien nuorien artistien listalle “part of the next generation…