UMK23: KEIRAN NO BUSINESS ON THE DANCEFLOOR -KAPPALE ON NUOREN SUPERLAHJAKKUUDEN ENSIMMÄINEN OMA JULKAISU

Keiran debyyttisingle No Business On The Dancefloor on ensimmäinen UMK-kappalejulkaisu. 

Capitol Recordsille ja Universal Musicille sainattu, UMK:n nuorin osallistuja Keira julkaisee tänään debyyttisinglensä No Business On The Dancefloor. UMK:ssa mukana olevaa kappaletta ovat olleet työstämässä kotimaisen musiikkialan isot nimet Teemu Brunila ja Axel Ehnström sekä saksalaistuottaja Jason Ok. Kappale on Keiran mielestä loistava lisä monipuoliseen UMK-biisihistoriaan, sillä sellaista ei ole vielä kuultu.

“No Business On The Dancefloor on mun mielestä kansainvälisen tason tanssibiisi, ja oon tosi tyytyväinen siihen, minkälainen siitä tuli. Oon super innoissaan urani käynnistymisestä, ja siitä, että pääsen tekemään töitä niin ison ja upean tiimin kanssa”, Keira kommentoi.

Lapsesta asti musiikkiurasta haaveillut Keira osallistui viime kaudella The Voice of Finlandiin, ja ihastutti suomalaisia vahvalla äänellään. Keira lauloikin itsensä laulukilpailun finaaliin asti, ja kilpailuun osallistuminen vahvisti Keiran artistihaaveita entisestään.

“Kun pääsin laulamaan tuhansien ihmisten eteen, tuli euforinen fiilis”, Keira kertoo. 

Keiran artistiesikuvia ovat k-pop-ryhmät, kuten BTS ja Stray Kids sekä monet naisartistit, kuten Ariana Grande, Doja Cat ja Dua Lipa. Esikuviensa tavoin Keira haluaa tuoda tanssin vahvana osana mukaan tekemiseensä. Helmikuun UMK-show:lta voidaankin odottaa bileitä, mystiikkaa ja tanssia. Energinen Keira haluaa UMK-kappaleellaan ja esityksellään saada suomalaiset tulemaan ulos kuoristaan.

“Tahtoisin viedä Suomesta maailmalle jotain erilaista ja toivon, että jokainen voisi saada musiikistani iloa elämäänsä. Multa tullaan kuulemaan jatkossakin tunteita herättävää musiikkia.” UMK23-finaali ja -tapahtuma järjestetään 25. helmikuuta Turun Logomossa ja on katsottavissa Yle Areenassa sekä Yle TV1 -kanavalla.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Annamari Elsilä
ansku@capitolrecords.fi

Keira somessa:
Instagram / TikTok

Takaisin uutisiin

Uutisia

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…