VESTERINEN YHTYEINEEN MUISTUTTAA HETKESSÄ ELÄMISEN TÄRKEYDESTÄ

Vesterinen Yhtyeineen julkaisi tulevalta albumilta uuden singlen ”Hetken ikuinen”

Vesterinen Yhtyeineen julkaisee uuden albuminsa Hetken ikuinen maaliskuun 10. päivä. Albumilta on nyt saatu toinen singlelohkaisu, komea ja lyriikoiltaan erityisen koskettava nimibiisi. Hetken ikuinen -single näyttää yhtyeen monipuolisuuden: hyväntuulisten rallien lisäksi bändi taitaa myös vaikuttavien, stadionkokoisten biisien säveltämisen. 

Yhtyeen rumpali Teemu Jokinen kertoo biisistä seuraavaa: ”Kävin mökillä aamuyöllä ulkona ja katselin tähtitaivasta. Jostain syystä siinä väsyneenä mieleen tuli juhlallinen ja toivoa antava oivallus, että vaikka olenkin täällä vain ohikiitävän hetken, olen silti ikuisesti osa tätä historiaa. Jokainen tekoni on tärkeä. Näinä aikoina, kun tulevaisuus ahdistaa meistä lähes jokaista, on entistä tärkeämpää, mutta yhä vaikeampaa oppia elämään hetkessä.”

Yhtyeen edellinen single, syyskuussa julkaistu Kohti sydänpeltoja, on kasvanut isoksi radiohitiksi ja on edelleen Suomen radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa. 
Maaliskuussa julkaistavan albumin on tuottanut Antti ”Letku” Lehtinen. Levyn julkaisun jälkeen yhtye lähtee koko Suomen kattavalle kiertueelle. Kiertueen keikoista jo yli puolet on myyty loppuun. 


www.instagram.com/vesterinenyhtyeineen
www.facebook.com/vesterinenyhtyeineen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

F JA 30 MUUTA TUNNETTUA KASVOA OTTAVAT KANTAA SUOMIRÄPIN SEKSISMIIN

Taas mennään -musiikkivideolla joukko tunnettuja henkilöitä ilmaisee kantansa suomiräpissä ilmentyvää seksismiä vastaan – Katso vakuuttava musiikkivideo täältä! Emma-palkittu artisti F julkaisi tänään…

HENE JÄÄSALO JULKAISI TOISEN SINGLENSÄ

Universal Musicille levyttävä Hene Jääsalo on julkaissut tänään toisen soolosinglensä Päiväuni. Biisi kertoo uupumuksen maustamasta arjesta ja on artistin itsensä…

NELINKERTAISTA PLATINAA ALBUMILLAAN STRIIMANNUT KUUMAA ON JULKAISSUT UUDEN SINGLEN

Tuore single Satama on tyyliltään yhtyeelle tyypillinen: suuri, tunnistettava melodia ja tarttuva teksti – ripauksella jotain uutta. Solisti Johannes Brotherus…