EVELINA JATKAA ISOJEN POP-HITTIEN PARISSA

Evelinan tänään julkaistu Ikinä koskaan on jatkumoa radiolistan kärkeen nousseelle hitille Sydän sulaa

Hyvästä radiomenestyksestä nauttinut Evelina jatkaa isojen pop-hittien parissa tänään julkaistulla singlellä Ikinä koskaan. Raikas kappale on tuttuun tapaan suomalaistähden oma sanoitus ja sävellys. Sen tuotannosta vastaa Evelinan kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Tido. Maailman toisella puolella syntynyt tyylikäs single on samaistuttava yhdistelmä vatsanpohjasta kouraisevaa rakkautta ja luopumisen pelkoa.

– Tää biisi synty joulukuussa, kun oltiin mun tuottajan Tidon kanssa Miamissa. Mun mielestä tästä kuuluu semmonen valtameren ylittävä kaiho ja koti-ikävä. Tällä biisillä ollaan kahden erilaisen maailman välissä. Samalla kertoja on rakasta ihmistä lähellä ja kaikki on hyvin, mutta samalla siinä käsitellään, miltä pelko menettämisestä tuntuu. Muistetaan vaalia pieniä asioita ja näyttää meidän läheisille, että rakastetaan! Evelina summaa.

Ikinä koskaan on neljäs single Evelinan tulevalta neljänneltä albumilta. Viimeisimpänä kokonaisuudelta on saatu radiolistan kärkeen noussut ja kultaa striimannut Sydän sulaa. Albumilta on julkaistu myös platinarajan ylittänyt Me ei kuuluta toisillemme ft. ANI sekä kultaa striimannut Kyynelii, jotka nousivat molemmat radiolistalla 15 soitetuimman kappaleen joukkoon.

Evelina on yksi aikakautensa kuunnelluimpia ja seuratuimpia kotimaisia tähtiä. Hänen albuminsa 24K (2016), SOS (2019)ja III (2020) ovat keränneet yhteensä huimat yli 240 miljoonaa striimiä ja jokainen on debytoinut albumilistan kärkikolmikossa. Vuonna 2018 vuoden naissolistina palkitulla artistilla on yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta. Evelina saa myös paljon kiitosta ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin some-kanavillaan, joilla on yhteensä yli 230 000 seuraajaa. Artistin alustoilla on usein puhetta esimerkiksi kehorauhasta, ulkonäköpaineista, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Evelina esitteli vakuuttavalla tavalla artistisen ilmaisunsa monipuolisuutta elokuussa julkaistulla EP:llä 3½. Albumilistan kakkoseksi nousseen kokonaisuudella on mukana tämän hetken isoimpia ja trendaavimpia hiphop-/r&b-artisteja, kuten JVG, jambo ja Lauri Haav. EP:n avausbiisi Miau ft. TheoFuego oli loppukesän ilmiö ja viraalihitti: siihen tehtiin yli 5 500 TikTok-videota se keräsi palvelussa yli 10 miljoonaa näyttökertaa.

Evelina somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Evelinan viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

ARE JULKAISEE UUDEN ALBUMIN “IN MEMORIAM”

Are julkaisi tänään viidennen sooloalbuminsa In Memoriam. Levy sukeltaa muistojen, luopumisen ja ajan kulumisen teemoihin, jäämättä kuitenkaan nostalgian vangiksi. In…

UNIVERSALILLE KIINNITETTY LAGE JULKAISEE SINGLEN YHDESSÄ LAURI HAAVIN KANSSA

Mun type -listaykkösestään tunnettu pop-nimi Lage julkaisee tänään uuden singlen Yksin tääl. Kappaleella kuullaan vierailijana Suomen suosituimpiin artisteihin noussut Lauri…

EVERYBODY SCREAM, FLORENCE + THE MACHINE ON JULKAISSUT UUDEN LEVYN

Florence + The Machinen kuudes studioalbumi Everybody Scream on nyt kuunneltavissa “She could reasonably claim to be the most consistently…