TIKTOKISTA TUTTU RAP-TRIO BALOBOIZ KIINNITETTY UNIVERSAL MUSICILLE

BALOBOIZ JULKAISEE HUOMENNA UUDEN SINGLENSÄ BIGBOITALK

Universal Musicin tuore sainaus BALOBOIZ eli Chef Meik, Bloss ja Sheikh ovat oululainen räp-trio energiaa täynnä. Bändin mantra on, että asiat tehään isosti ja tosissaan, mutta ei koskaan liian vakavissaan. 

”BALOBOIZ perustuu lapsuuden kaveriporukkaan ja siihen, et haluttiin vaan kollektiivisesti tehdä luovia juttuja”, yhtye kertoo.

BALOBOIZin keskiössä näkyy ja kuuluu vahvasti omavaraisuus ja kunnianhimo. Jo kolmen EP:n verran musiikkia omakustanteisesti tehnyt yhtye on tähän asti tehnyt kaiken itse, aina masteroinneista visuaaleihin. BALOBOIZ erottuu edukseen myös lyriikoissa: yhtye näyttää, että voi olla nokkela ja ajassa kiinni ilman, että räppää kyseenalaisista aiheista tai muiden kustannuksella. BIGBOITALK kertoo siitä, miten omien tavoitteiden eteen tehdään duunia.

Yhtye kuvailee uuden singlen ydintä:

”Bigboitalk tarkottaa sitä, et sää ownaat sun oman jutun ja keskityt siihen, etkä ota keneltäkään paskaa. Ton biisin pointti ei oo fleksaa rahalla vaan kertoo, mitä sen eteen pitää tehä et motivaatio pysyy yllä. Ehkä tää voi toimia semmosena potkuna kuuntelijalle, et sais inspistä jaksaa jahdata omia unelmia.”

BALOBOIZ trendasi TikTokissa viime vuonna Gettokakkonen-videosarjallaan ja yhtyeen tunnetuin kappale EI ONGELMII on kerännyt Spotifyssa yli 400 000 kuuntelukertaa.

BALOBOIZ somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 5455 770

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…