KONSTA HIETASEN SUURI UNELMA TOTEUTUI: ESIKOISALBUMI ON JULKAISTU TÄNÄÄN

Konsta Hietasen suuri ja odotettu unelma on nyt toteutunut. Hietasen debyyttilevy Jälki on julkaistu tänään perjantaina 14.4. Albumia juhlitaan julkaisukeikalla artistin kotikonnuilla Lahdessa, tarkemmin Möysän Musaklubilla, 12.5.

Jälki-levystä on saatu esimakua singlejen Miinat, Yksi jää ja Päin helvettii myötä. Levyn fokusbiisi on nimikappale Jälki.

Kappaleet ovat suurelta osin omaa käsialaa. Olen kirjoittanut tekstit ja säveltänyt biisit yhdessä Santtu Väänäsen ja Aki Sihvosen kanssa. He vastasivat myös tuotannoista. Olen säveltänyt ja sanoittanut tavalla tai toisella jo 15 vuotta, mutta levyn biisit ovat aika tuoreita.

Kappaleet kertovat muun muassa parisuhteista, itseensä uskomisesta, rohkeudesta ja tietenkin rakkaudesta. Albumi kuvastaa hyvin sitä stailia, mitä haluan omalta musiikiltani ja meininki on tehty isoille estradeille, vaikka niitä kohti ollaan vasta matkalla. Sekin on sitä itseensä uskomista!

Tarinani ovat rakentuneet niin omasta kuin muidenkin elämästä ja toivottavasti aitous välittyy kuuntelijoillekin. En tykkää tehdä taustamusiikkia vaan biisejä, joita pitää oikeasti kuunnella. Olen onnellinen, että sain tehdä täysin omannäköiseni levyn ja toivon, että suuret kertsit ja saundit tavoittavat koko maan. Suomi tuntee minut solistina, mutta toivottavasti jengi tuntee kohta myös oman musani.  Ja keikkapaikat kuulolla: ”Olemme valmiina!”
– Hietanen kertoo.

Konsta Hietanen nousi julkisuuteen jo lapsena Tenavatähti-kisan voiton ja Poika ja Ilves -elokuvan myötä. Jalkapallouran jälkeen hän on keskittynyt musiikkiin, ja näyttelijäntyöt ovat myös vieneet mukanaan. Hietanen yllätti laulutaidoillaan suuren yleisön voittamalla Tähdet, tähdet -tv-kilpailun 2020. Lisäksi hän on yli kolmen vuoden ajan tähdittänyt suosittua Salatut elämät -televisiosarjaa. Hietanen on mukana kisaamassa toistamiseen parhaillaan käynnissä olevalla Tähdet, tähdet -kaudella.

KEIKAT:
20.4. Hullu poro, Levi
12.5. Möysän Musaklubi, Lahti (levynjulkaisukeikka)

Konsta Hietanen somessa:
Instagram / Facebook / WWW

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen
Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi

Keikkamyynti:
Olli Vartiainen
MP-Viihde
keikkaolli@gmail.com

Management:
Atte Väänänen
VHV Music
atte@vhv.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…