TUORE ARTISTILUPAUS MILLI JULKAISEE TOISEN SINGLENSÄ

Vähä parempi on itsevarmasti voimabiisin ja tanssihitin yhdistelmä

Capitol Recordsin ja Universal Musicin tuore kiinnitys MILLI julkaisee 14.4. toisen singlensä Vähä parempi. Uusi single jatkaa MILLIN oman soundin esittelyä ja todistaa artistin olevan raikas tuulahdus suomalaisella popkentällä. Itsevarma ja tanssimaan kutsuva kappale on tehty yhdessä Heviteemun ja JEREMINEn kanssa. MILLI on lyhyessä ajassa kerännyt itselleen yleisöä varsinkin TikTokissa, jossa tuore single on saanut erinomaisen vastaanoton jo ennen julkaisuaan. MILLI kuvailee uutta julkaisua näin:

Vähä parempi kertoo piinallisesta tilanteesta, jossa pitäis ehkä osata päästää irti, mutta ajatus toisesta kutkuttaa vielä mielen perukoilla. Kamppailin pitkään sen kanssa, et voinko laulaa mun biisissä et oon ’vähän parempi ku muut’, mut sit tajusin et hei, välillä pitää ja saa olla vähän röyhkeellä asenteella. Joten ota tästä sulle uus voimabiisi; luukuta lujalla ja laula mukana.

MILLI on äänellään vakuuttava ja soundillaan erottuva moderni pop-artisti, jonka musiikissa yhdistyy 90-luvun r&b, 2020-luvun brittipop, tanssittavuus ja tarttuvat bassolinjat. Suurimpia vaikutteita musiikkiin ovat muun muassa Dua Lipa sekä Zara Larsson. MILLI löydettiin TikTokin lauluvideosta keväällä 2021, ja levytyssopimus solmittiin pian tämän jälkeen. Artistin tuotantopäällikkönä toimii Ansku Elsilä. MILLI julkaisi tammikuussa debyyttisinglensä Puhu mut ympäri ja kirjoittaa uusia biisejä aktiivisesti. Uutta musiikkia on tarkoitus julkaista runsaasti vuoden 2023 aikana.

MILLI somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
puh. 050 461 9818

Takaisin uutisiin

Uutisia

SHRTYN JA SLIKIN KESÄINEN SINGLE JUHLISTAA PARASTA AIKAA

Jo kahdesta peräkkäisestä kesähitistä vastannut SHRTY on juuri julkaissut uuden singlen Parasta aikaa. Kappaleella vierailee loppuvuodesta EXIT-platinalevyllään vakuuttanut rap-artisti Sliki.…

OLAVI UUSIVIRTA: PALUU AVAA UUDEN ALBUMIKAAREN

Kotimaisen musiikin kansallisaarre, Emma-palkittu Olavi Uusivirta julkaisee uutta soolomusiikkia ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen Kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo, joka löytyy eksklusiivisesti Spotifysta Olavi Uusivirta julkaisi tänään tulevan albuminsa ensimmäisen singlen Paluu,…

NISALTA UUSI SINGLE “MÄ OON SE”

R&B-tulokas Nisa on juuri julkaissut uuden singlen Mä oon se. Muun muassa Doechiista ja Summer Walkerista inspiroituva Nisa tuo musiikillaan…