YONA JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA JA ALOITTAA MITTAVAN KIERTUEEN

Vain elämää -ohjelmassa ihastuttanut laulaja-lauluntekijä Yona julkaisee uuden singlen Rauhaa ja rakastella
 

Johanna Kustannukselle levyttävä Yona julkaisee perjantaina 31.3. ensimmäisen singlen tulevalta yhdeksänneltä studioalbumiltaan. Rauhaa ja rakastella on herkkä ja mahtipontinen pop-kappale, jonka Yona toivoo rohkaisevan ihmisiä elämään omannäköistä elämää.

Artistin yhdessä luottotuottajansa Mauri Syrjälän kanssa tuottamalla uudella singlellä kuullaan myös Yonan bändiä, jonka kanssa Yona lähtee ensi viikolla laajalle kevätkiertueelle. Huhtikuun klubikeikkojen jälkeen luvassa on koko kesän pituinen mittava festivaalikiertue, joka vie Yonan niin Oulun ja Jyväskylän Suomipop-festivaaleille kuin Flow Festivalin päälavallekin.

Kevät ja uusi herää! Seuraava albumikin alkaa puskemaan mullan läpi, hitaasti mutta varmasti. Ensimmäiseksi se haluaa tarjoilla teille kappaleen rauhasta, rakkaudesta ja ennen kaikkea vapaudesta, Yona kertoo ja jatkaa:

Rauhaa ja rakastella on toive, rukous, tai ehkäpä vain utopia maailmasta, jossa jokainen voisi elää itseä tai muita satuttamatta, mahdollisimman omannäköistä elämää ja omia vahvuuksiaan toteuttaen.

Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaisseen Yonan (oik. Johanna Rasmus) debyyttialbumi Pilvet liikkuu, minä en ilmestyi vuonna 2010, ja se toi artistille Vuoden tulokas -Emma-palkinnon. Harvalla suomalaisartistilla on yhtä laaja musiikillinen ura, jonka kaikki puolet pystyy kantamaan yhtä uskottavasti ja vakuuttavasti.

Kriitikoiden ylistämä, Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty, viimeisin albumijulkaisu Uni johon herään palkittiin viime vuonna sekä Kriitikoiden valinta -Emmalla että Teosto-palkinnolla. Albumi oli lisäksi ehdolla arvostetun Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi ja esitettiin kokonaisuudessaan loppuunmyydyissä konserteissa Helsingin Musiikkitalossa, Lahden Sibeliustalossa ja Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa. Musiikkitalon konsertti palkittiin musiikkialan Industry Awards -gaalassa Vuoden tapahtumana. Viime vuonna Yona ihastutti myös uusimmalla Vain elämää -kaudella.

Yonan yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut) sekä Antti Kivimäki (basso).


Yona – Rauhaa ja rakastella
Säv. Yona & Mauri Syrjälä
San. Yona
Sov. Yona & Mauri Syrjälä

Yonan kevätkiertue:
6.4 Liminka, Heikki Sarvela -sali
7.4 Kuopio, Sawohouse
8.4. Rovaniemi, Kulttuuritalo Korundi
9.4. Oulu, 45 Special
13.4. Järvenpää, Järvenpää-talo
14.4. Porvoo, Taidetehdas
15.4. Hämeenlinna, Suisto
21.4. Lahti, Finlandia-klubi
22.4 Tuusula, Krapin Paja
28.4. Turku, Telakka Unplugged (Trio)
29.4. Seinäjoki, Kalevan Navetta (Trio)

Yona somessa:
Instagram
Facebook
www.yona.fi

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
Universal Music Finland
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Management:
Pietari Pyykönen
Ui ui / Is This Art!
+358 40 7611 203
pietari@uiui.fi

Keikkamyynti:
Feniks Willamo
All Day Agency
+358 45 239 0170
feniks@allday.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…

POP-SENSAATIO MIRELLALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI MARRASKUUSSA

Historiallisen nopeasti Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut Mirella julkaisee tulevan albuminsa 1. marraskuuta ja lähtee koko Suomen kattavalle albumikiertueelle tammikuussa…