R&B-TULOKAS NISAN RIDE OR DIE -EP ON NYT ULKONA

Cherrietä ja Princess Nokiaa lämmitelleen Nisan Ride or die -debyyttisinglen audiolle on tehty TikTokissa yli kaksituhatta videota

Vuoden alussa Ride or die -singlellään debytoinut Nisa julkaisi tänään viiden kappaleen mittaisen EP:n. Kokonaisuus on nimetty hänen suomenkielisen musiikkiuransa avaussinglen mukaan. Artistitulokas kuvailee tänään julkaistua EP:tä kunnianosoitukseksi koko R&B-genreä kohtaan, mikä on hänelle itselleen erityisen merkityksellinen.

Kokonaisuus käy läpi ihmissuhdekiemuroita täynnä olevan tarinan aina ihanista ihastuksen ensifiiliksistä katkeransuloisiin erotunnelmiin. EP on lähes kokonaan Nisan ja Fountain-tuotantotaloa edustavan Boundariesin käsialaa, kappaleita ovat olleet myös viimeistelemässä Nisan A&R Cherif Cissokho sekä tuottajat Akeem, Aatu Iljin ja Malkogotmelodies.

Mulle on ollu tosi tärkeää antaa tälle projektille aikaa, muodostaa ympärille rauhassa oikea tiimi ja kuunnella omaa intuitiota. Just nyt tuntuu tosi oikealta päästää tämä kokonaisuus maailmaan. Suomessa R&B ottaa vasta ensiaskeleitaan, mutta toivon, että pystyn omalla musallani viemään sitä taas hieman eteenpäin, kertoo Nisa.

Ennen suomenkielistä soolouraansa Nisa on ollut AK-nimisen duon toinen jäsen, jonka myötä hän on lämmitellyt kansainvälisten supertähtien, kuten Cherrien, Azealia Banksin ja Princess Nokian keikkoja Suomessa. AK kuului osaksi myös D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -kollektiiviin, joka tähditti muun muassa Flow Festivalin telttalavaa vuosina 2018 ja 2019.

Nisan debyyttisingle Ride or die on herättänyt paljon ihastusta erityisesti TikTokissa. Kappaleelle on tehty tällä hetkellä yli kaksituhatta videota. Myös Nisan #itsnisababy -hashtagilla on tällä hetkellä alustalla yli kaksi miljoonaa näyttökertaa.

Lisää uutta musiikkia Nisalta saadaan kesän aikana.

Nisa somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
puh. +358 400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUPERTÄHTI ISAC ELLIOT JULKAISI PLATINAA STREAMANNEEN ALBUMINSA

Kävi miten kävi on Isac Elliotin ensimmäinen suomenkielinen albumi. Levy on streamannut yli 25 miljoonaa kertaa eli platinaa jo ennakkoon.…

SYNKEÄLLÄ JA TUNTEIKKAALLA SOUNDILLAAN IHASTUTTANUT D4VD JULKAISI DEBYYTTI-EP:NSÄ

Romantic Homicide ja Here With Me -viraalihitit siivittivät 18-vuotiaan artistin Billboardin lupaavimpien nuorien artistien listalle “part of the next generation…

BESS YLLÄTTÄÄ: KESÄKUMIBIISI 2023

TÄNÄÄN JULKAISTU MISSIO ON VUODEN 2023 VIRALLINEN KESÄKUMIBIISI BESSin festarikesä starttaa YleXPopista 3.6. Tämän vuoden kesäkumibiisin esittää BESS, yksi tämän hetken…