VIIVIN UUDELLA SINGLELLÄ VIERAILEE JVG

VIIVI julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Mitä näil korteil saa? on energinen ja tunnelmaa nostattava pop-kappale, jonka lyriikoissa on väkevä sanoma.

Kappaleella vierailee 12.8. Olympiastadionilla esiintyvä Suomen suosituin yhtye JVG, jonka kanssa VIIVI on halunnut tehdä yhteistyötä jo pitkään. Mitä näil korteil saa? on toinen single VIIVIn tulevalta toiselta albumilta ja kappaletta on ollut tekemässä VIIVIn ydintiimi, eli Joonas Keronen, Lauri Halavaara sekä Vilma Alina. Biisin tuotannosta vastaa yhdessä Halavaaran kanssa maamme menestyksekkäimpiin tuottajiin lukeutuva Antti ”RZY” Riihimäki.

”JVG:n kanssa yhteisbiisin tekeminen on ollu mulle pitkään iso unelma. Sen jälkeen ku tää kertsi synty, tuli tosi varma fiilis siitä et tää on nyt se biisi. Onneks JVG oli samaa mieltä ja ne halus lähtee messii! Biisi kertoo itsensä hyväksymisestä maailmassa, joka nykypäivänä kohdistaa meihin jokaiseen suhteettoman suuria odotuksia. Jokainen kelpaa tänne semmosena kun on, ja kaikille on tilaa olla omia ittejään. En malta oottaa et pääsen vetää tätä biisiä kesäfestareilla!”, VIIVI kommentoi.

VIIVI on 23-vuotias laulaja-lauluntekijä, joka debytoi alkuvuonna 2020. Artisti nousi lyhyessä ajassa suomalaisen musiikkikentän kiinnostavimpien uusien nimien joukkoon ja suursuosioon hänet siivitti muun muassa jättihitit Lääke, USA sekä Hyväuskoinen. Vuosi sitten VIIVI oli ehdolla jopa viiden Emma-palkinnon saajaksi ja voitti ansaitusti Vuoden tulokas -kategorian. Keväällä 2022 julkaistu, kovasti odotettu debyyttialbumi Parisuhdehautausmaa nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja on myynyt tuplaplatinaa (yli 40 miljoonaa striimiä). Levy oli viime vuoden kolmanneksi myydyin kotimainen albumi. Lokakuussa 2022 julkaistiin yhteisbiisi Ihana kipu Robin Packalenin kanssa, joka debytoi singlelistan ykkösenä ja rikkoi vuosikymmenen päiväkohtaisen striimiennätyksen keräten julkaisupäivänään yli 340 000 kuuntelukertaa. Tuplaplatinaa striimanneesta hitistä tuli niin ikään valtava radiomenestys, kun kappale nousi listaykköseksi myös radioissa. VIIVI kiertää kesällä festarilavoja ympäri Suomen ja kirjoittaa samalla toista albumiaan, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.

Kesän keikat 2023:
27.05.2023   Varkaus, Z-One
03.06.2023   Lappajärvi, Hotelli Kivitippu
09.06.2023   Kajaani, Kainuun Musiikkijuhlat
10.06.2023   Kaarina, Saaristo Festivaali
23.06.2023   Tahkovuori, Tahko Juhannus
24.06.2023   Jämsä, Himos Juhannus
08.07.2023  Turku, Ruisrock
12.07.2023  Padasjoki, Böndebileet
14.07.2023  Oulu, Suomipop Festivaali
15.07.2023   Jyväskylä, Suomipop Festivaali
22.07.2023   Vantaa, Tikkurila Festivaali
28.07.2023   Espoo, Espoon Viinijuhlat
29.07.2023   Kokkola, Kokkolan Viinijuhlat
03.08.2023   Vaasa, Vaasa Festival
05.08.2023   Varkaus, Warkaus Soikoon
11.08.2023   Turku, Aura Fest
12.08.2023   Seinäjoki, Solar Sound Festival
18.08.2023   Espoo, Tapiola Festivaali
30.08.2023   Helsinki, Allas Sea Pool

Viivi somessa:
TikTok / InstagramFacebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti ja management:
Raikuli Live Oy
Turkka Suo / Mira Salin
info@raikulilive.fi
+358 44 978 3726
raikulilive.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…