EMMA-PALKITULTA TOMI SAARIOLTA UUSI SUOMENKIELINEN SINGLE

Tomi Saarion toinen suomenkielinen single Kerran viikos on nyt ulkona


  Artisti ja biisinkirjoittaja Tomi Saario on juuri julkaissut uransa toisen suomenkielisen singlen Kerran viikos. Aiemmin englanninkielisestä soolomateriaalista tunnettu artisti ryhtyi julkaisemaan musiikkia myös suomen kielellä viime kuussa, kun häneltä saatiin koskettava debyyttisingle Q. Saario on kirjoittanut Kerran viikos -singlen edellisen julkaisun tapaan yhdessä Vilma Alinan ja Tidon kanssa, joka vastaa myös kappaleen tuotannosta. Artisti kommentoi tuoretta julkaisua näin:

Joskus rakkaus ja kemia voi tuntuu melkein addiktiolta. Tästä ajatuksesta synty Kerran viikos, mökillä viime kesän lopulla Tidon ja Vilma Alinan kanssa. 

Se oli yks niitä sessioita, missä ei hirveesti tarvinnu taistella minkään lainin tai melodian kanssa. Koko biisi synty tosi luonnollisesti ja vaivattomasti. Olin aina halunnu kirjottaa sellasen biisin, jonka sanat toimis myös tekstiviestinä ja nyt vihdoin saatiin sellanen tehtyy. Ei metaforia vaan suoraa tekstii. Jokanen laini kirjotettiin just niinku se sanottais. 

Heti ku oltiin saatu kertosäkeen melodia tehtyy, ni joku meistä alko viheltää sitä ja sillon tän koko biisin fiilis jotenki konkretisoitu. Se vihellys toi lisänä sellasen tosi uniikin ja modernin George Michael -tyylisen tunnelman. Kaiken lisäks me hiottiin tää biisi valmiiks jacuzzissa. Oispa biisin kirjottaminen aina yhtä mukavaa ja helppoa haha.


Lahjakkaana biisintekijänä tunnettu Saario palkittiin viime Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategoriassa, sillä viime vuoden striimatuin ja radioiden soitetuin kappale, BESSin Ram pam pam on Saarion käsialaa. Omaa soolotuotantoa on valmiina paljon ja uutta musiikkia julkaistaan tänä vuonna runsaasti. Tähtäimessä on suomenkielinen albumi ja keikkalavat.

Lataa uudet pressikuvat tästä.

Tomi Saario somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti:
Team Agency
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SELENA GOMEZ JA BENNY BLANCO JAKAVAT RAKKAUSTARINANSA UUDELLA ALBUMILLA

Kihlaparin odotettu yhteisalbumi tarjoaa ainutlaatuisen kurkistusikkunan heidän parisuhteeseensa Supertähti Selena Gomez ja hänen kihlattunsa, lukuisilla palkinnoilla noteerattu huipputuottaja benny blanco julkaisevat tänään odotetun yhteisalbuminsa I…

KUKA ON VASTUUS? KYSYVÄT DAVY JA EGE ZULU

Suomen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Davy julkaisee tänään uuden Kuka on vastuus? -singlen, jolla vierailee rap-artisti Ege Zulu. UK garage -musiikista inspiroituvan kappaleen tuotannosta vastaavat…

BESS JULKAISEE URANSA PARHAAN ALBUMIN

BESSin uudella albumilla sukelletaan ultraviolettiin. Albumin kruunaa yhteiskappale Käärijän kanssa – katso vauhdikas musiikkivideo täältä Suomalaisen pop-musiikin supertähti BESS julkaisee tänään odotetun kolmannen studioalbuminsa ULTRAVIOLETTI. Tanssittava kokonaisuus käsittelee rakkauden ja…