TINZEN MEININKI ON LOCO

Tinze ja Slani tarjoavat kesän vastustamattomimman bilebiisin

Artisti ja twerk-tanssin kansainvälinen supertähti Tinze julkaisi tänään kuuman ja keinuttavan kesäbiisin LOCO. Kappaleella on mukana kotimaisen räpin kentälle näyttävän sisääntulon tehnyt Slani

Vauhdikas, kesäinen ja tanssittava biisi, jossa kuuluu ilo! Inspiroiduimme biisin tuottajan Frankin (Fractious Frank) kanssa lattarisoundin energiasta, väreistä ja vivahteista, jotka halusimme kuuluviin myös tässä biisissä. Ekan session jälkeen kysyin Slania mukaan ja hän lähti heti messiin. LOCO tuntui syntyvän kuin itsestään ja koko tekijätiimi on ollut fiiliksissä”, Tinze kuvailee yhteistyötä tuoreen singlen tiimoilta. 

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty hiphopin supertulokas Slani herätti musa-alan huomion keväällä 2021. Debyyttisingle Stacks sai soittolistapaikat saman tien YleX ja Suomiräp -radiokanavilta ja viime vuonna julkaistu debyytti-EP 444 esitteli laajemmin artistin vastustamattoman suorasukaista tyyliä ja tunnistettavaa ääntä. Viime vuonna artisti nostettiin myös Blockfestin ja Klangin kuratoimalle Fresh ’22 -listalle.

Tosi siistiä olla mukana biisillä ja tuoda oma ääni itselle uuteen ja erilaiseen soundimaailmaan. Biisi on loistava kokonaisuus ja tekeminen oli helppoa ja mutkatonta. Tää on tän kesän bilebiisi!”, Slani kiteyttää. 

LOCO kuullaan kesän aikana myös isoilla kotimaisilla festareilla. Tinze avasi festarikesänsä juhannusviikonloppuna Raumanmeren Juhannuksessa omalla keikkaslotillaan jo toista vuotta putkeen, minkä lisäksi keikkakalenterista löytyy mm. Qstock. Myös Slani keikkailee muun muassa Provinssissa ja Ruisrockissa. “Olemme valmistelleet live-vetoihin näyttävän show’n vauhdikkaan koreon kera”, Tinze kertoo.

Tänään julkaistu LOCO on Tinzen uran viides single. Levytyssopimus Universal Musicin kanssa solmittiin toukokuussa 2020 ja aiempien julkaisujen joukosta löytyvät muun muassa kultaa- ja platinaa striimanneet hitit Bakara ja BaeBae

Tinze on pohjoismaiden suosituin twerkkaaja ja Suomen twerk-kulttuurin keulakuva, joka on luonut merkittävää uraa lajin parissa myös kansainvälisesti. Lisäksi tämä valloittava monilahjakkuus puhuttelee yleisöään laajasti sosiaalisen median kanavillaan: postaukset tavoittavat parhaimmillaan miljoonia ihmisiä globaalisti ja Tinzen YouTube-kanavalla lähennytään kovaa vauhtia jo miljoonan tilaajan rajapyykkiä. Lisäksi lähestyvä vuosi 2024 käynnistää 32-vuotiaan Tinzen (Tia-Maria Sokka) menestyksekkään tanssijauran 10v. juhlavuoden.

Tinze somessa:
Instagram / TikTok

Slani somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Anne Seppälä
anne.seppala@umusic.com
puh. 040 867 2937

Tinzen keikkamyynti:
Live Nation

Slanin keikkamyynti:
Suomen Keikkamyynti

Takaisin uutisiin

Uutisia

YONA JA ARPPA JULKAISEVAT YHTEISKAPPALEEN JUHANNUKSEKSI

Suomi-indien kärkinimet Yona ja Arppa ensimmäistä kertaa yhteisellä kappaleella – Lalala (Happysad) on viimeinen maistiainen Yonan 20.9. julkaistavalta Eden-albumilta Johanna Kustannukselle levyttävä Yona julkaisee yhdeksännen…

BÄMÄ JA PILVI HÄMÄLÄINEN YHDISTIVÄT VOIMANSA

Lopputuloksena kesähitiltä kuulostava Anna rakas (raju hetki) -single, joka tuo Nisa Sorayan klassikon tähän päivään Viime vuonna läpimurron tehnyt BÄMÄ-yhtye…

KOTITEOLLISUUS SUSIRAJALLA

Kotiteollisuuden uusi single Susirajalla on ulkona, albumi saadaan syyskuun lopussa Suomirockin kovimpaan kärkeen kuuluva Kotiteollisuus on julkaissut uuden, ärhäkkään singlen Susirajalla.…