F JA SUPERSUOSITTU TUPLAKÄÄK-PODI JULKAISIVAT YHTEISBIISIN

F yllättää odottamattomalla biisiyhteistyöllä
Teetä-singlellä mukana vuoden podcastina palkitun Tuplakääkin juontajat


  Emma-palkittu artisti F julkaisi tänään uuden singlen Teetä, jolla vierailevat ensimmäistä kertaa suomalaisessa musiikkihistoriassa podcast-juontajat. Juoruilusta pilke silmä kulmassa kertovalla, tarttuvalla kappaleella mukana ovat Hollywoodin julkkisjuoruihin erikoistuneen supersuositun Tuplakääk-podcastin juontajat Enni Koistinen ja Kirsikka Simberg.

– Halusin tehdä biisin juoruilusta ja ennen kaikkea pitää aiheen parissa hauskaa. Kaikki tykkää juoruilla ja jos ne väittää et ne ei tykkää, niin ne kyllä valehtelee. Olen tehnyt uutta levyä kaikenlaisen itsensä kehittämisen myrkyllisyydestä ja osana tätä prosessia halusin juhlistaa tätäkin inhimillistä piirrettä meissä ihmisissä, F kertoo.

Yhteistyöidea Vuoden podcastinakin palkitun Tuplakääkin kanssa syntyi, kun F kysyi heiltä lupaa sämplätä kappaleelle podcastin tuttua introa. Koistinen ja Simberg innostuivat ajatuksesta ja päätyivät lopulta äänittämään kappaleelle omat osuutensa. Kaksikon ääntä on kuultavissa erityisesti kappaleen C-osassa, jossa tulkitaan Britney Spearsin Oops I Did It Again -klassikkokappaleen keskusteluosuudesta inspiroitunut vuoropuhelu.

– En rehellisesti voisi olla iloisempi lopputuloksesta. Mulla on ollut niin hauskaa tätä tehdessä ja toivon, että se välittyy. Ja tietysti sen haluan vielä lisätä, että tämäkin guilty pleasure voi olla vaan pelkkä pleasure, F naurahtaa.

Neljättä albumiaan valmisteleva F on saanut uransa aikana paljon kiitosta rohkeudestaan ja tavastaan laajentaa hiphop-kulttuuriin miellettyä kapeaa naiskuvaa. Lisäksi hänet tunnetaan hyvin visuaalisuudestaan sekä vakuuttavasta live-esiintymisestään. F esiintyi viime kesänä lähes jokaisella Suomen isoimmalla festivaalilla ja tähditti mm. Flow Festivalin päälavaa. F palkittiin Vuoden musiikkivideo -palkinnolla vuonna 2020 ja oli täten ensimmäinen Emman voittanut naispuolinen rap-artisti Suomessa. F on ollut uransa aikana myös Emma Gaalassa ehdolla Vuoden tulokas, rap & r&b ja alternative -kategorioissa.

F somessa:
InstagramFacebook / TikTok

Tuplakääk somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400685701

Keikkamyynti:
All Day Agency
Feniks Willamo
feniks@allday.fi
+358 452390170
www.allday.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…