MONI MEIST- PLATINAHITISTÄ TUTTU AXEL KALA SUOMEN DEF JAMILLE

Kultarajan ylittäneen Sademies-debyyttialbumin keväällä julkaissut Axel Kala täydentää
Def Jam Recordings Finlandin rosteria

Menestyksekkääseen KPC-kollektiiviin kuuluva rap-artisti ja tuottaja Axel Kala on kiinnitetty Def Jam Recordings Finland -levymerkille. Artistilupaus tunnetaan parhaiten platinahitistään Moni meist sekä Pyrythekidin ja Gettomasan kanssa julkaistusta kappaleesta Epäkohtelias. Axel Kala julkaisi tänä vuonna myös debyyttialbuminsa Sademies, joka on ylittänyt kuuntelumäärillään kultarajan.

– Oma fiilikseni on tällä hetkellä tosi hyvä. Tuntuu, että olen avaamassa artistiurallani nyt täysin uutta sivua ja kaikki tuntuu hyvällä tavalla uudelta ja jännittävältä. Mulle henkilökohtaisesti Def Jamilla on paljon historiallista tunnearvoa, sillä kun nuorena aloitin räpin kuuntelun, valtaosa kuluttamistani artisteista oli nimenomaan Def Jamilta. Kyseessä on siis ehdottomasti itselleni ikoninen levymerkki ja on tosi siistiä, että saan nyt olla osa sitä täällä Suomessa. Tärkein syy uudelle labelille siirtymiseen oli toki kuitenkin oikeat ihmiset ympärilläni sekä hyvä ja lämmin tunnelma. Oloni on tosi tervetullut, Axel Kala kertoo.

Monilahjakas Axel Kala on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista uusista rap-artisteista. Hänen musiikkinsa on tyylikäs yhdistelmä vakuuttavaa rap-lyriikkaa, koukuttavia melodioita sekä tummasävyisiä, kokeellisia hiphop-tuotantoja.

– Axel Kala on äärimmäisen taitava ja näkemyksellinen tekijä, on suuri ilo ja kunnia saada hänet mukaan Def Jamille. Olen erityisen vakuuttunut artistin musikaalisuudesta sekä tietynlaisesta rohkeudesta ja kokeilunhalusta seikkailla musiikin kanssa. Arvostan Kalassa myös hänen lyyrisyyttään ja sitä, miten hänen musiikissaan on paljon sisältöä ja ajatusta. Hänessä yhdistyy samanaikaisesti uuden ajan soundit ja klassisen hiphopin tarinankerronta, ja koen tämän mentaliteetin istuvan täydellisesti Suomen Def Jamille, kertoo Universal Musicin Head of A&R Jarkko Ehnqvist.

Axel Kalan yhtenä isoimpana tavoitteena tänä vuonna on keskittyä keikkailuun ja sitä kautta kohtaamisiin fanien kanssa. Hänet voi nähdä kuluvan kesän aikana muun muassa Blockfesteilla ja Mellakka Festivaleilla osana KPC Show’ta. Keikkailun ohella artisti keskittyy myös uuden musiikin luomiseen.

Def Jam Recordings Finland -levymerkkiä edustavat Suomessa tällä hetkellä uuden ajan pop-musiikin supertähti Isac Elliot, Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Evelina sekä anteeksipyytelemätön rap-tulokas Slani, joka keikkailee kuluvana kesänä mm. Ruisrockissa ja Provinssissa.

Axel Kala somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400685701

Takaisin uutisiin

Uutisia

HAPPORADION AKI TYKILTÄ UUSI ALBUMI JUNANTUOMA

Aki Tykin odotettu esikoisalbumi Junantuoma on nyt julkaistu Happoradion keulakuvan Aki Tykin soolodebyytti Junantuoma on julkaistu tänään 23.2. Tykin 11 kappaletta sisältävä sooloalbumi…

SLANI MUKANA ENSIMMÄISENÄ SUOMALAISENA RÄPPÄRINÄ MIXTAPE MADNESS -SARJASSA

Kuuntele Slanin Mixtape Madness -julkaisu täältä! Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Slani on mukana ensimmäisenä suomalaisena räppärinä Mixtape Madness…

DUOSTA BÄNDIKSI MUOTOAAN MUUTTANUT TELEKS JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Teleks-yhtyeen seitsemäs albumi on nyt julkaistu Jo yli 20 vuotta menestyksekästä uraa luonut Teleks julkaisee tänään seitsemännen albuminsa Pähkähullu. Teleksin…