HEIKKI KUULALTA UUDELLEENVERSIOINTI LEGENDAARISESTA EPPUJEN HITITSTÄ

Suomiräpin legendoihin lukeutuva Heikki Kuula julkaisee uudelleenversioinnin Eppu Normaalin ikonisesta hitistä Joka päivä ja joka ikinen yö. Alkuperäinen, vuonna 1986 julkaistu kappale on jättänyt alkuperäisesittäjänsä Eppu Normaalin lailla ainutlaatuisen jäljen suomalaiseen musiikkihistoriaan. Joka päivä ja joka ikinen yö saa nyt ensimmäisen räp-versiointinsa, jossa vierailijana kuullaan Aksel Kankaanranta.

Heikki Kuula kuvailee uutta julkaisua:
Eput ja Public Enemyt soivat mun mankassa yläasteen sulassa sovussa. Kun muut skeittarit tuntuivat kuuntelevan vain jenkkiräppiä, on mua aina kiinnostanut myös suomimusa. Koenkin, että mun musa on ihan yhtä paljon rockia kuin räppiä. Voice of Finlandista asti olen diggailut Aksel Kankaanrannan ääntä. Mies laulaa kuin satakieli. Hän vie tulkinnan seuraavalle levelille.

Mittavasta rap-urastaan tunnettu Kuula on myös tuottaja, graafikko ja osa Suomen striimatuinta rap-trioa, Teflon Brothersia. Tämän lisäksi Heikki Kuula on julkaissut yhteensä kahdeksan sooloalbumia, joiden kappaleet ovat yltäneet singlelistojen kärkeen ja keränneet mainetta suomirapin klassikoina. Heikki Kuulan suosituimpia soolojulkaisuja ovat Suomalainen mies, Rataraato ja Bae, jotka kaikki ovat ylittäneet kultarajan. Yhteensä Heikki Kuula on kerännyt suoratoistopalveluissa yli 50 miljoonaa kuuntelukertaa.

Heikki Kuula somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 545 5770

Keikkamyynti:
Olli Vartiainen
keikkaolli@gmail.com
puh. 040 966 5230

Takaisin uutisiin

Uutisia

ARTISTITULOKAS WEWWE JULKAISEE URANSA KOLMANNEN SINGLEN

Universalille kiinnitetty marokkolais-suomenruotsalainen artistitulokas WEWWE julkaisee huomenna uransa kolmannen singlen Kesät ja talvet. Artistin musiikissa yhdistyy tyylikäs moderni pop ja…

UNIVERSALIN UUSI ARTISTIKIINNITYS MINTTU JULKAISEE TÄNÄÄN ENSIMMÄISEN SINGLENSÄ

Tulevaisuuden poptähti Minttu debytoi raikkaalla ja vakuuttavalla Paperihaavoja-singlellä Universal Musicille kiinnitetty upeaääninen artistilupaus Minttu on juuri julkaissut ensimmäisen singlensä Paperihaavoja. 25-vuotias Minttu laulaa, tanssii sekä kirjoittaa ja säveltää…

SELENA GOMEZ JA BENNY BLANCO JAKAVAT RAKKAUSTARINANSA UUDELLA ALBUMILLA

Kihlaparin odotettu yhteisalbumi tarjoaa ainutlaatuisen kurkistusikkunan heidän parisuhteeseensa Supertähti Selena Gomez ja hänen kihlattunsa, lukuisilla palkinnoilla noteerattu huipputuottaja benny blanco julkaisevat tänään odotetun yhteisalbuminsa I…