RADIO- JA SPOTIFY-MENESTYKSESTÄ NAUTTIVALTA EVELINALTA UUSI SINGLE

Evelinan vastustamaton uusi single “sä <3 mä”on viimeinen maistiainen 25.8. julkaistavalta Pehmee-albumilta

Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Evelina julkaisee elokuun lopussa odotetun neljännen albuminsa Pehmee. Kokonaisuudelta on nyt julkaistu sen viimeinen ennakkomaistiainen sä <3 mä. Latinalaisista rytmeistä inspiroitunut single vie soundillisesti takaisin Evelinan uran menestyksekkäälle alkulähteelle.

– Tää on biisi siitä, että unelmoi heittävänsä hanskat tiskiin ottaakseen irtioton kaikesta ympärillä. Ottaisi mukaan vaan ne kaikista rakkaimmat asiat ja ihmiset, joiden parissa kokee palautumista ja vahvaa yhteyttä. Kaikilla tuntuu olevan kokemusta siitä, kun ylisuorittaa ja tarvii vähän breikkii – se on mullekin tuttua. Tässä biisissä on mulle jotain tosi nostalgista, mutta samalla Rollojen ja Tidon kanssa saatu lopputulos on moderni ja raikas, Evelina kertoo.

Jo ennakkoon kultarajan ylittänyt Pehmee-albumi on Evelinan itse kirjoittama ja säveltämä, ja sen tuotannosta vastaa Los Rollos sekä Tido. Julkaisun myötä artisti päättää yli vuoden kestäneen keikkataukonsa ja lähtee odotetusti loppuvuoden kattavalle Pehmee tour -kiertueelle.

Evelinan viimeisin singlejulkaisu – suoraan Suomen Spotify-listan Top 10:een noussut Onnellinen ft. Nelli Matula – on Olavi Uusivirran pyynnöstä tehty uudelleenversiointi klassikkohitistä On niin helppoo olla onnellinen. Striimaus- ja somesuosiosta nauttivan Onnellisen lisäksi Evelinan tulevalta neljänneltä albumilta on etukäteen saatu radiolistan kärkeen noussut ja platinaa striimannut Sydän sulaa, radioiden 15 soitetuimman kappaleen joukkoon nousseet singlet Me ei kuuluta toisillemme ft. ANI ja Kyynelii sekä raikas ja tyylikäs Ikinä koskaan.

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Evelina on yksi aikakautensa kuunnelluimpia ja seuratuimpia kotimaisia tähtiä. Laulaja-lauluntekijän albumit 24K (2016), SOS (2019)ja III (2020) ovat keränneet yhteensä huimat yli 245 miljoonaa striimiä ja jokainen on debytoinut albumilistan kärkikolmikossa. Keväällä 2018 vuoden naissolistina palkitulla artistilla on yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta. Evelina saa paljon kiitosta ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin some-kanavillaan, joilla on yhteensä yli 230 000 seuraajaa. Artistin alustoilla on usein puhetta esimerkiksi kehorauhasta, ulkonäköpaineista, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.

Pehmee tour:
22.9. Osmo’s Cosmos Bar, Imatra
23.9. Finlandia-klubi, Lahti
29.9. Baltic Princess, Turku
30.9. Klubi, Tampere
6.10. Lutakko, Jyväskylä
7.10. Vammalan Seurahuone, Sastamala
13.10. Umpitunneli, Tornio
14.10. 45 Special, Oulu
18.10. Silja Serenade, Helsinki
20.10. Viking Grace, Turku
21.10. Tavastia, Helsinki
27.10. Sawohouse, Kuopio
28.10. Bailupaatti, Turku
3.11. Himos Areena, Jämsä
4.11. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
17.11. Teatro, Turku
18.11. Pub Pikkupässi, Karkkila
24.11. Mulligan’s, Kouvola
1.12. Ä-klubi, Ähtäri
2.12. TBA
8.12. Corner Inn, Kemi
9.12. Merisärkkä, Kalajoki

Keikat:
Hans Koivu & Jussi Laine
Team Agency Oy
booking@team.fi

Evelina somessa: 
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com 

Evelinan viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…