LYYTI JULKAISEE ALBUMINSA NELJÄNNEN SINGLEN

Lyhyessä ajassa niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan hurmannut Lyyti julkaisee tulevan albuminsa neljännen singlen Omakuva. Kappaleella kuullaan aikaisempiin singlelohkaisuihin verrattuna artistin popimpaa puolta.

Omakuva on aistillisesti latautunut tanssibiisi, jossa rajat itsen ja toisen, heijastuksen ja todellisuuden välillä hälvenevät. Biisin tarina alkaa siitä hetkestä, kun katsoo toista ja miettii, haluaisiko olla hänen kanssaan vai olla hän”, kertoo Lyyti.

Nousussa taas -albumi julkaistaan 1.9.2023 ja se ilmestyy digimuodon lisäksi vinyylinä sekä CD:nä. Levyltä on julkaistu jo singlet Ennätyshelteet, Katastrofin laajuus ja 100 kaunaa. Albumin ovat tuottaneet bändissä koskettimia soittava Antti Vuorenmaa ja muun muassa Ursus Factoryn ja Arpan tuotannoista tunnettu Väinö Karjalainen.

Lyytin mukaansatempaava, runonomainen ja notkea popmusiikki erottuu edukseen ja tuo uusia oivalluksia joka kuuntelukerralla. Artisti on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä live-esiintyjänä, jonka heittäytymiskyky tekee jokaisesta keikasta ainutlaatuisen. Lyytin ylistystä kerännyt kakkosalbumi Toiveet ja helyt (2021) toi Lyytille ensimmäisen Emma-ehdokkuuden sekä Vuoden artistin tittelin (Indie Awards 2022).

Lyyti somessa:
Instagram / TikTokFacebook

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Keikkamyynti:
Henri Tuunanen / Alt Agency
henri@altagency.fi
+358 50 4937465

Takaisin uutisiin

Uutisia

AIEMMIN DUONA TUNNETTU TELEKS TOIMII JATKOSSA NELIHENKISENÄ YHTYEENÄ

Teleksin pitkä ura sai tänään jatkoa uudella singlellä Easy rider. Kyseessä on viides singlelohkaisu bändin ensi vuonna julkaistavalta albumilta. Tuoreen…

SINI YASEMIN JULKAISEE ARMOTTOMAN MUTTA RAKKAUDENTÄYTEISEN SINGLEN

Sini Yasemin julkaisi uuden singlensä ’Poikaystävä’. Biisi on kirjoitettu rohkaisuna ystävälle, jonka tulisi lähteä pois myrkyllisestä ihmissuhteesta. Artistille tuttuun tapaan…

TOMI SAARIOLTA SYKÄHDYTTÄVÄN KAUNIS RAKKAUSLAULU

Päätepysäkki on lähes kliseisen idyllisen suomalaisen järvimaiseman keskellä syntynyt autenttinen biisi rakkaudesta. Kappaleen Saario on tehnyt yhdessä Vilma Alinan ja…