JANNIKA B YLLÄTTÄÄ RUOTSINKIELISELLÄ SÄKEISTÖLLÄ

Jannika B on juuri julkaissut uuden Paras osa -singlen, joka on herkkä ylistyslaulu läheisille. Kappale ihastuttaa upealla kasvulla loppua kohden ja yllättävällä ruotsinkielisellä toisella säkeistöllä, joka juontaa juurensa siihen, että suomenruotsalaisella Jannikalla on kaksi sydämen kieltä. Jannika B on tehnyt kappaleen yhdessä laulaja-lauluntekijä Vilma Alinan ja tuottaja Topi Kilpisen  kanssa. Artisti kertoo kappaleesta näin:

Kerron aina lapsilleni, että he ovat paras osa minua. Parasta mitä olen koskaan luonut. Halusin paketoida ajatuksen lauluksi ja samalla kertoa koko maailmalle, kuinka tärkeä perhe on minulle.

Paras osa on neljäs singlelohkaisu Jannika B:n tulevalta albumilta. Viimeisimpänä kokonaisuudelta on saatu maaliskuussa julkaistu kantaaottava Hymytyttö-kappale. Viime vuoden helmikuussa julkaistu single Mania lähentelee platinarajaa ja pysytteli myös suosittuna radiokappaleena läpi vuoden.

Jannika B on julkaissut uransa aikana kolme albumia, joista viimeisin on platinarajan ylittänyt Toinen nainen (2019). Levyltä muistetaan useita isoja hittejä, kuten En luovu susta koskaanAamun takana ja Riisu kokonaan. Jannika B ihastutti myös Vain elämää -ohjelmassa vuonna 2020. Kyseisen kauden jättihitiksi nousi Pyyntö-kappale, jota on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo tuplaplatinarajan ylittävät 9 miljoonaa kertaa.

Tulevat keikat:
26.08. KOKKOLA, Venetsialaiset
02.09. HELSINKI, M/S Gabriella
06.09. TURKU, M/S Baltic Princess
08.09. ESPOO, Sellosali
16.09. KOTKA, Kauppakeskus Pasaati
23.09. TAMPERE, G Livelab
07.10. JOENSUU, Las Palmas Kimmel
13.10. TURKU, M/S Viking Grace
18.10. HELSINKI, M/S Gabriella
17.11. RAUMA, Superpikkujoulut
18.11. PORVOO, Kauppakeskus Lundi
25.11. KOTKA, Satama Areena

Jannika B somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Management:
Alina Kulo
alina@comusic.fi
+358 44 08 66 499

Takaisin uutisiin

Uutisia

SELENA GOMEZ JA BENNY BLANCO JAKAVAT RAKKAUSTARINANSA UUDELLA ALBUMILLA

Kihlaparin odotettu yhteisalbumi tarjoaa ainutlaatuisen kurkistusikkunan heidän parisuhteeseensa Supertähti Selena Gomez ja hänen kihlattunsa, lukuisilla palkinnoilla noteerattu huipputuottaja benny blanco julkaisevat tänään odotetun yhteisalbuminsa I…

KUKA ON VASTUUS? KYSYVÄT DAVY JA EGE ZULU

Suomen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Davy julkaisee tänään uuden Kuka on vastuus? -singlen, jolla vierailee rap-artisti Ege Zulu. UK garage -musiikista inspiroituvan kappaleen tuotannosta vastaavat…

BESS JULKAISEE URANSA PARHAAN ALBUMIN

BESSin uudella albumilla sukelletaan ultraviolettiin. Albumin kruunaa yhteiskappale Käärijän kanssa – katso vauhdikas musiikkivideo täältä Suomalaisen pop-musiikin supertähti BESS julkaisee tänään odotetun kolmannen studioalbuminsa ULTRAVIOLETTI. Tanssittava kokonaisuus käsittelee rakkauden ja…