JOHANNA KUSTANNUKSEN UUSIN KIINNITYS ON VALLOITTAVA PILVET PILVET -YHTYE

Helsinkiläinen pop-yhtye pilvet pilvet on Johanna Kustannuksen tuorein kiinnitys. Yhtyeen energinen debyyttisingle unta julkaistaan 8.9. perjantaina.

”Odotamme tulevaa syksyä innolla ja lämmöllä, ja toivomme, että musiikkimme toisi ihmisille iloa alkavaan syksyyn. Tuntuu hienolta, että ensimmäinen julkaisumme on juuri ’unta’. Kappale käsittelee nostalgian ja kesäisen kaipuun lisäksi tunnetta siitä, että jokin asia on vain liian hyvää ja uskomatona ollakseen totta. Tunne, johon meidän on tällä hetkellä hyvin helppo samaistua. Ollaan todella ylpeitä ja iloisia siitä, missä pisteessä nyt neljä vuotta bändin perustamisen jälkeen ollaan – sekä jännittyneitä että innoissamme tulevasta!”, yhtye kommentoi.

Hurmaavan pilvet pilvet -yhtyeen muodostavat Kosti Koskinen (laulu), Touko Koivusaari (laulu, kitara), Onni Lehtinen (laulu, basso), Milan Marttiini (laulu, koskettimet) ja Kalle Karimo (laulu, rummut). Bändi sai alkunsa Kostin, Toukon ja Onnin päätyessä samalle luokalle yläasteella. Kolmikkoa yhdisti rakkaus yhtyeitä kuten U2, Coldplay ja The 1975 kohtaan ja kesällä 2019 he perustivat bändin. Lukiossa mukaan tuli Milan ja lopulliseen muotoonsa kokoonpano vakiintui viime vuonna, kun nykyinen rumpali Kalle astui mukaan kuvioihin. Sävellykset ja sanoitukset ovat solisti Kosti Koskisen käsialaa, mutta eloon kappaleet heräävät yhdessä soittaessa.

Johanna Kustannus on ollut suomalaisen musiikin edelläkävijöiden koti jo vuodesta 1979. Kotimaista musiikkihistoriaa muovanneen levy-yhtiön katalogiin kuuluu artisteja aina Ultra Brasta Hanoi Rocksiin ja Juice Leskiseen. Tällä hetkellä levy-yhtiön omaääniseen artistiperheeseen kuuluvat muun muassa Arppa, Olavi Uusivirta, Ursus Factory, Paperi T, Yona, Samuli Putro ja Runo.


Yhtyeen tulevat keikat:
25.8. Etkoklubi, Bar Pinokkio, Leppävaara
25.8. Etkoklubi, Olarin ossi, Olari
25.8. Etkoklubi, Harakanpesä, Leppävaara
27.8. Kottbystock, Meurmanin puisto, Käpylä
10.11. Semifinal, Helsinki

pilvet pilvet somessa:
TikTok / Instagram

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Johanna Lanerva
Universal Music Finland
johanna.lanerva@umusic.com

Yhtyeen pressikuvat voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…