THE ROLLING STONES JULKAISEE 18 VUODEN JÄLKEEN TÄYSIN UUTTA MUSIIKKIA

Legendaarinen rockyhtye The Rolling Stones julkaisi juuri uuden singlen Angry. Tuore kappale sai ensisoittonsa Lontoon Hackneyssa pidetyn tiedotustilaisuuden yhteydessä, jossa yhtyeen jäsenet Mick Jagger, Ronnie Wood ja Keith Richards olivat läsnä kertomassa suurista uutisista.

Amerikkalaisen talkshow-juontaja ja mediapersoona Jimmy Fallonin juontamassa tilaisuudessa bändi kertoi julkaisevansa täysin uuden albumin Hackney Diamonds lokakuun 20. päivä. Bändiltä saatiin edellisen kerran uutta musiikkia vuoden 2005 A Bigger Bang -albumin myötä.

Rollarit ovat tiputelleet vihjeitä tulevasta jo elokuun lopusta asti. Lontoon katujen sähköpylväisiin on ilmestynyt bändin tunnettua kielilogoa ja Euroopan suurimmissa kaupungeissa logo on ollut heijastettuna ikonisilla ja keskeisillä paikoilla. Yhtyeen nettisivutkin ovat ehtineet kaatua jo useampaan otteeseen fanien uteliaisuuden myötä. 

Tuoreen singlen musiikkivideon on ohjannut Francois Rousselet ja sitä tähdittää näyttelijä Sydney Sweeney (The White Lotus, Euphoria, The Handmaid’s Tale).

Hackney Diamonds -albumilla on 12 kappaletta ja sitä on ollut tuottamassa Grammy-palkittu jenkkituottaja Andrew Wyatt (Post Malone, Iggy Pop, Elton John). Sitä on nauhoitettu useissa lokaatioissa maailmalla, kuten Henson Recording -studiolla Los Angelesissa, Lontoon Metropolis-studioilla, Bahamalla sijaitsevalla Sanctuary-studiolla ja New Yorkin Electric Lady -studiolla.

Rollarit eivät näytä hidastumisen merkkejä vaan edelleen soittavat ja kiertävät maailmaa valloittaen vanhoja ja uusia faneja. Jagger on saavuttanut jo 80 vuoden iän Keithin ja Ronnien tullessa pian perässä. Bändi kiersi Euroopassa kesällä 2022 juhlistamalla 60-vuotista taivaltaan. Bändin pitkäaikainen rumpali Charlie Watts menehtyi elokuussa 2021 kahdeksankymmenen vuoden iässä.

The Rolling Stones somessa:
Instagram / Facebook / TikTok / Twitter / Spotify

Lisätiedot ja haastattelut:
Anniina Baumann
anniina.baumann@umusic.com

Photo credit:
Mark Seliger

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…