HENE JÄÄSALON ENSIMMÄINEN SINGLE STEARIINIA ULKONA NYT

Helsinkiläinen artisti, laulaja ja lauluntekijä Hene Jääsalo julkaisi tänään debyyttisinglensä Steariinia. Jääsalo on mielenkiintoinen uuden sukupolven rock-artisti, joka erottuu massasta omaperäisellä ja koukuttavalla soundillaan. Artisti on kerännyt somessa ja erityisesti TikTokissa itselleen innokkaan fanipohjan jo ennen ensimmäistäkään soolojulkaisua.

Steariinia on artistin itsensä säveltämä ja sanoittama kappale, joka alleviivaa artistin upean persoonallista laulusoundin ja biisinkirjoitustaitoa. Tuotannosta vastaa Emma-palkittu tuottaja Jonas Olsson. Aiemmin PRETTY-rockyhtyeen solistina tunnettu, nyt soolouransa starttaava Hene avaa debyyttisinglensä teemaa ja tekoprosessia näin:

”Steariinia sai alkunsa siitä, ku katoin dokumenttia näyttelijä Peter Sellersistä. Dokumentissa kerrottiin miten hänellä ei oikeastaan ollut omaa persoonallisuutta, vaan se oli hukkunut yhdistelmään hänen eri rooleista ja pidin sitä mielenkiintosena konseptina. Se sai mut ajattelemaan ihmisiä, jotka usein elää elämää muille, muiden takia eikä enää tiedä mikä se oma persoona edes on. Biisi lähti siitä kehittymään nopeesti, sain sen maaliin istuskellen sohvanreunalla akustisen kitaran kanssa.”

Kiinnostava artistilupaus on kirjoittanut musiikkia runsaasti ja keikkailee ahkerasti. Singlejulkkareita juhlitaan ensimmäisen soolokeikan merkeissä Semifinalissa 27.9. Myöhemmin syksyllä artisti nähdään myös Ursus Factoryn lämppärinä useammalla keikalla.

Hene Jääsalo somessa:
Instagram / Tiktok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti / Booking Agent:
Anssi Tähtinen
Alt Agency
anssi@altagency.fi
+358 50 491 3431
www.altagency.fi

Liput 27.9. oleviin singlejulkkareihin tästä

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…