SINI YASEMIN JULKAISEE ARMOTTOMAN MUTTA RAKKAUDENTÄYTEISEN SINGLEN

Sini Yasemin julkaisi uuden singlensä ’Poikaystävä’. Biisi on kirjoitettu rohkaisuna ystävälle, jonka tulisi lähteä pois myrkyllisestä ihmissuhteesta. Artistille tuttuun tapaan single on varustettu säröisen koukuttavalla pop-kertosäkeellä.

”Tää on omistettu kaikille, jotka on täysiä kymppejä, mut niiden kumppani ei jostain syystä osaa arvostaa niitä. Ja myös kaikille niiden kymppien ystäville, jotka on sitkeästi aina niiden tukena”, artisti kommentoi.

Oman artistiuransa lisäksi Sini Yasemin kirjoittaa ja säveltää myös muille: hänen kädenjälkeään on kuluneen vuoden aikana kuultu muun muassa BESSin hitillä Rakastan en rakasta. Viime vuonna artisti versioi legendaarista millenium-hittiä Rakkautta ja piikkilankaa, joka striimasi kultaa ja viime syksynä toinen single Maanantai nousi valtakunnalliseen radiosoittoon. Viimeisimpänä Yasemin on julkaissut kappaleet Heittämäl jatkoille ja Herkkii koviksii, jolla vieraili costee.

Sini Yasemin on pop-punkrock-genren kiistattomia kärkinimiä ja naispuolisten pop-artistien uniikki suunnannäyttäjä. Kaksi albumia julkaisseelle artistille on kertynyt suoratoistopalveluilla yli 30 miljoona kuuntelukertaa.

Sini Yasemin somessa:
Instagram / TikTok Facebook www

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455 770

Keikkamyynti:
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072
www.fullsteam.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

BILLIE EILISH LYÖ KOVAA JA PEHMEÄSTI UUDELLA ALBUMILLAAN

Vuoden odotetuimpiin julkaisuihin lukeutuva HIT ME HARD AND SOFT -albumi kerää ylistystä medialta “Forget Taylor and Beyoncé, this is the…

LYYTI AVAA UUDEN ALBUMIKAAREN UNENOMAISELLA KESÄANTHEMILLA

Modernia ja lyyristä popmusiikkia tekevän Lyytin kaltaista ei ole toista. Johanna Kustannukselle vuonna 2022 kiinnitetty Lyyti on lyhyessä ajassa hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan. Viime vuonna julkaistu…

SAMU HABERILTA UUSI ENGLANNINKIELINEN SOOLOSINGLE

Saksan Universal Musicille kiinnitetty Samu Haber julkaisee tulevan albuminsa kolmannen singlen Dancing With A Broken Heart Samu Haber jatkaa menestyksekkäästi kansainvälisillä markkinoilla.…