URSUS FACTORYN 10-VUOTISJUHLAVUOSI TÄYDENTYY IO-TUPLA-ALBUMILLA

Ursus Factoryn uusi albumi IO on nyt julkaistu

Itse ollut hereillä viime vuosina, kun Ursus Factorysta on tullut tuhansien ihmisten tuntema käsite, joka tarkoittaa tuhansille jotain: rokkia mumblerapin aikana, yliopistobileiden soundtrack, uudenlaiset miesroolimallit (mistä ihmeestä tämäkin tuli), Suomen isoin pedaalilauta, MIEHET MEKOISSA MIEHET MEKOISSA, ne sanoitukset joo ne sanoitukset, kiva et joku soittaa vielä livenä. 

En ollut nukkunut kunnolla pitkiin aikoihin kun sanoin Allulle että haluan tehdä vakavampaa ja surullisempaa ja raskaampaa musiikkia tällä kertaa.* Samasta syystä** en oikein muista mistä kaikki lähti koska nyt tuntuu siltä kuin IO olisi jotain mikä on kulkenut matkassa aina. Sisään/ulos, hengitykseen tiivistyvä 12-jakoinen sykli. Laulunkirjoittaja osoittaa tässä klassisisia taipumuksiaan ja kaipuutaan perinteen turviin. Kahdentoista voimaa on turha alleviivata tiettynä päivänä vuodesta, tiettynä tuntina päivästä, apostoli Johanneksen nimellä allekirjoitettuna. 

IO viittaa myös Zeuksen salarakkaaseen, joka täytyi sitten muuttaa lehmäksi, jottei Hera saisi tietää. Io on myös italiaksi minä ja eräs Jupiterin kuu sekä Hitman-pelien tekijästudion nimi. Koreaksi Oi (오이) tarkoittaa kurkkua, joka on itsessään yksi pitkä pystymuoto. IO viittaa myös 1:stä ja 0:sta koostuvaan binäärijärjestelmään sekä 10-vuotiaaseen Ursus Factoryyn. Jos tähän lähtee syvemmälle alkaa pian nähdä kaiken I:n ja O:n yhdistelminä. Pystymuoto ja rengasmuoto tuntuvat toistuvan.

Näinä ”tutkimusvuosina” minua on hyvin vähän kiinnostanut musiikkigenret tai sellainen, nämä biisit on tehty siltä pohjalta, mitä kuuluu IOon ja mitä muusat ja Pyhä henki ovat päättäneet kuiskata. Toki tässä alkaa haiskahtaa itsensä mystifiointi, mutta ei mahda mitään. Musiikkitoimittaja kuitenkin huomaa, että UF:n kontekstissa uutta on selkeät metallivaikutteet. ”Mitä luolassa on” on paikoin suorastaan thrashia. Levyllä on myös kaunista ja kevyttä sointia. Vierailevista instrumenteista päätellen tämän levyn teemaväri on jousisoittimen puunruskea. ”Eläköön” keinuu genrettömästi mieskuoron, jousten ja rumpukoneen siivittämänä 6/8-hemiola-tahdissa. Joskus en haluaisi että samalla levyllä on niin erilaisia tunnelmia, loppukäyttäjän näkökulmasta***, mutta ei mahda mitään. 

Tätä levyä on tehty nyt kolme vuotta, joiden aikana on ollut korona, kolmekymppiset, uniongelmia, Rammsteinin keikka Tallinnassa, eroja, perintöä, tajuamisia, muutoksia, lukemattomia keikkoja, innostuksia: Kalevala, Marlon Brando, roolipelit, cyberpunk, metalli, maastaveto, ristiretket, bebop, Robert Eggers, David Foster Wallace, Ior Bock, vanhan testamentin profeetat, jousikvartetot, Alan Watts, nukkuminen yöllä. Joskus herään epätodelliseen hereilläoloon, siihen samaan kiertoon, ja mietin olenko
 —

Jussi Pelkonen Helsingissä 21.9.2023

*Tässä on se hauska piirre että synkistä synkin ja vakavista vakavinkin mitä kirjoitan mitä ilmeisimmin koetaan hauskana. Se on ihan jees.
**Lähimuistini ei ole enää ihan tehdasasetuksissa
***Kuunteletko levyä esimerkiksi kuntosalilla tai vaikka illalla teekupin kanssa

TRACKLIST
1. Tuun tuun tuun
2. Perintö
3. Sadetakin pintaan
4. FIX IT
5. Pastoral
6. 6/6
7. Ootan sitä joka muuttaa kaiken
8. Luo/vuta feat. Asa, Jere Valkonen
9. Mitä luolassa on
10. Tanssilattialle vielä mahtuu
11. Eläköön
12. Tuulen synty

Ursus Factory somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Keikkamyynti / Booking Agent:
Anssi Tähtinen
Alt Agency
+358 50 4913431
anssi@altagency.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…

POP-SENSAATIO MIRELLALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI MARRASKUUSSA

Historiallisen nopeasti Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut Mirella julkaisee tulevan albuminsa 1. marraskuuta ja lähtee koko Suomen kattavalle albumikiertueelle tammikuussa…