HEIKKI KUULAN YHDEKSÄS ALBUMI ULKONA NYT: 0 TYKKÄÄ TÄSTÄ

Rap-pioneeri Heikki Kuula julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä 0 tykkää tästä. Albumi esittelee soundimaailmaltaan artistin popimpaa puolta.

Jokaisella levyllä haluan tehdä jotain uutta. Aikasemmat levyni ovat olleet rosoista soundia, välillä ug-räppiä ja välillä post punkiakin. Nyt halusin tehdä albumillisen kirkasta soundia, missä laulu pääsisi enemmän esiin. Albumin teema on yksinäisyys, josta sen nimikin kertoo; someahdistus, muiden mielipiteet, kukaan ei tykkää. Levyllä kertojan kujanjuoksu kulkee yhdestä erosta toiseen”, kertoo Heikki Kuula.

Albumin vastaavana tuottajana toimi Juho Raja, joka on työskennellyt muun muassa Maija Vilkkumaan ja Kasmirin kanssa.

Mittavasta rap-urastaan tunnettu Kuula on myös tuottaja, graafikko ja osa Suomen striimatuinta rap-trioa, Teflon Brothersia. Tämän lisäksi Heikki Kuula on julkaissut yhteensä kahdeksan sooloalbumia, joiden kappaleet ovat yltäneet singlelistojen kärkeen ja keränneet mainetta suomirapin klassikoina. Heikki Kuulan suosituimpia soolojulkaisuja ovat Suomalainen miesRataraato ja Bae, jotka kaikki ovat ylittäneet kultarajan. Yhteensä Heikki Kuula on kerännyt suoratoistopalveluissa lähes 50 miljoonaa kuuntelukertaa.

Heikki Kuula somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 545 5770

Keikkamyynti:
Olli Vartiainen
keikkaolli@gmail.com
puh. 040 966 5230

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASAN ODOTETTU PALUU – UUTTA MUSIIKKIA JA JÄTTIKONSERTTI

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Gettomasa yllätti faninsa isoilla uutisilla – Kuuntele tänään julkaistu Aitous ei oo myynnissä -single täältä! Tällä viikolla…

KOLMINKERTAINEN EMMA-EHDOKAS HELMI MARLEENA AVAA UUDEN AIKAKAUDEN RADIO PÄÄLLE -SINGLELLÄÄN

helmi marleena aloittaa uuden luvun urallaan siirtymällä Universal Musicille ja julkaisemalla ensimmäisen maistiaisen tulevalta debyyttialbumiltaan Kolmella Emma-ehdokkuudella noteerattu artistitulokas helmi marleena on…

THE VOICE OF FINLAND -VOITTAJA OLIVER ROSENHOLM DEBYTOI TUNTEIKKAALLA SINGLELLÄÄN

Syvälle silmiin on tarina kielletyn rakkauden tunteen ja sen seurauksena syntyvän syyllisyyden ja kaipuun ristiriidasta Keväällä 2025 The Voice of Finland…