RUNOLTA UUSI PYSÄYTTÄVÄ SINGLE

Runo on julkaissut tänään uuden singlen Ennen sua. Dramaattinen ja pysäyttävä pop-kappale esittelee Runon lyyristä lahjakkuutta parhaimmillaan. Ennen sua on artistin itsensä säveltämä ja sanoittama yhdessä artisti F:n kanssa ja kappaleen tuotannosta vastaa nouseva nimi Camu Creutz. Runo kertoo uudesta singlestään näin:

“Ennen sua sai inspiraationsa Twilightista. En ole lukenut sitä vuosiin, mutta en koskaan unohda Edwardin sanoja Bellalle: 

‘Ennen sinua Bella, minun elämäni oli kuin kuuton yö. Hyvin pimeä, mutta taivaalla oli tähtiäkin, valon ja järjen pilkahduksia… Kunnes sinä lennähdit taivaalleni kuin meteori. Äkkiä kaikki syttyi tuleen: maailma säteili kauneutta. Kun sinä olit poissa, kun meteori oli kadonnut taivaanrannan taa, kaikki pimeni. Maailma oli entisellään, mutta valosi oli sokaissut minut. Tähtiä ei enää näkynyt. Eikä missään ollut enää mieltä.’

Tämän pohjalta halusin kirjoittaa suurimman rakkauslaulun koskaan. Teemoiksi valikoituivat maailmanloppu, avaruus ja kuolema. Eli aika perus paketti! Toivottavasti nautitte <3″.


Runo eli Lisa Nikula on Johanna Kustannukselle levyttävä uuden polven pop-artisti ja musiikintekijä. Karismaattinen, omaa kaistaansa kulkeva artisti yhdistelee musiikissaan spoken wordia, modernia poppia ja ytimeen iskevää lyriikkaa. Runo haluaakin musiikillaan oivaltaa ja luoda kuulijoilleen tilan, jossa kaikki tunteet on sallittuja.

YleX Nosteessa -voitostaan musiikkimaailman tietoisuuteen vuonna 2020 noussut Runo on julkaissut lukuisia singlejä, jotka esittelevät artistin uniikkia maailmaa. Voiton myötä Johanna Kustannukselle kiinnitetty artisti on valmistellut debyyttialbumiaan rauhassa omaa kaistaa ja ilmaisua etsien. Debyyttialbumi julkaistaan alkuvuodesta 2024.

Runo somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…