HENE JÄÄSALO JULKAISI TOISEN SINGLENSÄ

Universal Musicille levyttävä Hene Jääsalo on julkaissut tänään toisen soolosinglensä Päiväuni. Biisi kertoo uupumuksen maustamasta arjesta ja on artistin itsensä mukaan ”surulla ja säröllä maustettu tuutulaulu”. Kappale on Jääsalon säveltämä ja sanoittama, ja sen on tuottanut Emma-ehdokkuudellakin huomioitu huipputuottaja Heviteemu. Päiväuni-biisillä kuullaan myös Suomirockin suosikkibändi Ursus Factorya, sillä yhtyeen jäsenet Allu ja Jussi soittivat biisille rummut ja soolokitaran. Jääsalo kertoo uudesta singlestään ja sen synnystä näin:

”Päiväuni on ollu kynän alla pitempään ja muistan että mulla oli sen kirjoittamisen aikaan aika vaikeeta henkisesti. Olin sopinu et nään yhtä frendii ja en vaa sit pystyny kerää voimii siihen ja siitä tuli se kertsin laini et ’nähdään mielummin vasta huomenna’. Aloin vaan miettiä, että monesko kerta tää on, kun työnnän sovittuja asioita eteenpäi pelkän uupumuksen takii. Haluun aina tuoda mun biiseihin isoa, eetteristä, maalailevaa ja tunnelmallista saundii ja herra Heviteemun kaa sellasta syntyy aika helposti. Siistein homma oli saada yks mun lempibändeistä, eli Ursus Factory träkille soittamaan, se soundimaailma sinetöi tästä aika spesiaalin biisin.”

Jääsalo on mielenkiintoinen uuden sukupolven rock-artisti, joka erottuu massasta omaperäisellä ja koukuttavalla soundillaan sekä mielettömällä lauluäänellään. Ennen soolouraansa muun muassa PRETTY-yhtyeen solistina tunnettu laulaja starttasi soolouransa syyskuussa 2023 ja artistin ensimmäinen soolokeikka Helsingin Semifinalissa oli jo ennakkoon loppuunmyyty. Jääsalo on kerännyt myös vankan fanipohjan somessa jo ennen ensimmäistä julkaisuaan, pelkästään TikTokissa artistia seuraa lähes 30 000 ihmistä.

Hene Jääsalo somessa:
Instagram / Tiktok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti / Booking Agent:
Anssi Tähtinen
Alt Agency
anssi@altagency.fi
+358 50 491 3431
www.altagency.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…