JANNIKA B PAKETOI VUOTENSA UUDELLA SINGLELLÄ

Beyoncé on viimeinen maistiainen 2.2. julkaistavalta Tetris-albumilta

Jannika B julkaisee 2. helmikuuta neljännen albuminsa Tetris. Kokonaisuudelta on nyt julkaistu sen viimeinen singlelohkaisu Beyoncé. Tanssilattialle kutsuvan kappaleen Jannika B on tehnyt yhdessä Jukka Jahnukaisen ja Hanna Johden kanssa. Tulevalta Tetris-albumilta on saatu etukäteen Suomen Spotifyn Top 10:een noussut, platinarajan ylittänyt single Mania, TikTokissa isosti trendannut kultasingle Paras osa, monen fanin suosikiksi noussut Ihmisen muotoinen sekä kantaaottava Hymytyttö.

“Beyoncé on bängeri voimabiisi, jolla ylistetään niitä, jotka Beyoncén tavoin kerta toisensa jälkeen nousee kaatuessaan ylös. Niitä, jotka eivät anna muiden sanojen ja mielipiteiden lannistaa, vaan uskaltavat ylpeänä ja leuka ylhäällä kulkea valitsemaansa polkua”, Jannika B kommentoi.

Jannika B on julkaissut uransa aikana kolme albumia, joista viimeisin on platinarajan ylittänyt Toinen nainen (2019). Levyltä muistetaan useita isoja hittejä, kuten En luovu susta koskaan, Aamun takana ja Riisu kokonaan. Jannika B ihastutti myös Vain elämää -ohjelmassa vuonna 2020. Kyseisen kauden jättihitiksi nousi Pyyntö-kappale, jota on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo lähes 7 miljoonaa kertaa. Ensi vuonna albumijulkaisun jälkeen Jannika B tulee kiertämään keikkalavoja aktiivisesti. Kevään ja kesän keikat julkaistaan pian.

Jannika B somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Management:
Alina Kulo
alina@comusic.fi
+358 44 08 66 499

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLIVIA RODRIGO TEKEE ODOTETUN PALUUN

Supertähti julkaisee kolmannen studioalbuminsa 12. kesäkuuta Pop-sensaatio Olivia Rodrigo on tehnyt odotetun paluun uudella singlellä drop dead. Kappale on ensimmäinen…

MINTULTA ITSEVARMA JA FLIRTTAILEVA SINGLE VIATON

Suomen pop-kentän puhutuimpiin uusiin nimiin lukeutuva Minttu jatkaa nousuaan Vuoden 2026 YleX Läpimurto -listauksen ensimmäiselle sijalle nostettu Minttu on juuri julkaissut uuden…

HOLLY HUMBERSTONE JULKAISI TÄHÄNASTISEN URANSA PARHAAN LEVYN

Brittiartistin odotettu indiepop-albumi kerää ylistystä kriitikoilta “Levy on raikas, dynaaminen ja täynnä oivaltavia melodisia hetkiä. Humberstonen asema nousevana indiepoptähtenä vahvistuu.”…