1JONNELTA POSTUUMI SINGLE TÄNÄÄN, ALBUMI MAALISKUUSSA

Universal Music on julkaissut tänään postuumisti 1Jonnen, oikealta nimeltään Jonne Vaattovaara, singlen Yhtä pysyvää. Single luo tietä maaliskuun lopulla julkaistavalle albumille. Yhtä pysyvää kertoo hetkessä elämisen ja sen tiedostamisen tärkeydestä. Jonne Vaattovaara oli pitkän linjan rap-artisti, joka menehtyi syksyllä 2022 vain 38-vuotiaana. Singlen julkaisupäivä 4.1.2024 olisi ollut artistin 40-vuotispäivä.

Vaattovaara oli monipuolinen ja lahjakas rap-artisti, laulaja, säveltäjä, sanoittaja, soittaja ja runoilija. Kipinän musiikkiin artisti sai jo varhaisessa lapsuudessaan kasvaessaan musikaalisessa perheessä. Hän aloitti musiikillisen taipaleensa soittaen viulua, saksofonia ja kitaraa. Myöhemmin kuvioon astui rap-musiikki, jonka myötä syntyi Liigalaiska ja myöhemmin rap- sekä bändikokoonpano Vitun Kova Ääni sekä TMNPK yhdessä artistin Lauri Avaruudesta kanssa. Tärkeä artistiprojekti oli myös Assar Vienola, jonka myötä Jonne alkoi laulaa enemmän, kuten myös säveltää ja sanoittaa kappaleita itsensä laulettavaksi. Laulu avasi Jonnen herkempää puolta, joka oli oleellinen pala myös tulevan 1Jonne-projektin kannalta.

Kipinä 1Jonne albumin teolle syntyi yhdestä demosta, jota seurasi nopealla tahdilla useita lisää. 1Jonne-projekti muodostui artistille erityisen merkitykselliseksi ja poisti säveltämisen ja sanoittamisen saralla kaikki viimeisetkin rajoitteet. 1Jonne -projektia tehdessään artisti oli täysin uudella tapaa innostunut. Vaattovaara kasvoi projektin aikana ymmärtämään ja hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on.

Lisätiedot:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com 

Takaisin uutisiin

Uutisia

TIPPA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA UUDEN SINGLEN “JANI”

Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden…

MINTUN TOKA SINGLE KERTOO MOKAAMISEN MAAILMANMESTARISTA

Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola…

ROCKYHTYEIDEN TÄHTIKAARTIIN KUULUVA VOLBEAT ON JULKAISSUT UUDEN ALBUMIN

Tampereen Nokia Arenalla 15. lokakuuta keikkailevalta Volbeatilta uusi albumi Tanskalainen hardrock-suuruus Volbeat on juuri julkaissut odotetun uuden albuminsa God Of Angels…