JOHANNA KUSTANNUKSEN TULOKASYHTYEEN KOLMAS SINGLE ON YLISTYS TUNTEILLE

Johanna Kustannukselle kiinnitetty pilvet pilvet on juuri julkaissut kolmannen singlensä hajoan. Kaihoisa balladi esittelee yhtyeen herkempää puolta menevien unta ja siinä sua suudellut -kappaleiden jälkeen. Viime vuoden syyskuussa debytoinut pilvet pilvet esittää runsailla stemmoilla ja orgaanisilla soittimilla varustettua pop-musiikkia. Hajoan-kappaleen sanoitus ja sävellys ovat tuttuun tapaan solisti Kosti Koskisen käsialaa ja sovitus syntyi treenikämpällä yhdessä soittaessa. Tuotannosta vastaa ruotsalainen Kim Wennerstöm.

”Meidän kolmas sinkku hajoan kertoo ihanasta hetkestä ja sille täysin antautumisesta. Se on ehdottomasti kaihoisa balladi, mutta hyväntuulinen sellainen. Tunteiden tunteminen on mielettömän arvokasta ja tää biisi on ylistys sille!”, yhtye kommentoi.

Hurmaavan pilvet pilvet -yhtyeen muodostavat Kosti Koskinen (laulu), Touko Koivusaari (laulu, kitara), Onni Lehtinen (laulu, basso), Milan Marttiini (laulu, koskettimet) ja Kalle Karimo (laulu, rummut). Bändi sai alkunsa Kostin, Toukon ja Onnin päädyttyä samalle luokalle yläasteella. Kolmikkoa yhdisti rakkaus musiikkia kohtaan ja muun muassa U2, Coldplay ja The 1975 -yhtyeiden innoittamana he päättivät perustaa oman bändin kesällä 2019. Lukiossa mukaan tuli Milan ja lopulliseen muotoonsa kokoonpano vakiintui vuonna 2022, kun nykyinen rumpali Kalle astui mukaan kuvioihin. Viime vuonna yhtye nähtiin muun muassa loppuunmyydyn Semifinalin lavalla ja aktiivinen keikkailu tulee jatkumaan myös tänä vuonna.

pilvet pilvet somessa:
TikTok / Instagram

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Johanna Lanerva
Universal Music Finland
johanna.lanerva@umusic.com

Yhtyeen pressikuvat voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…