ANTTI KETONEN PALAA VAHVALLA UUDELLA SINGLELLÄ

Yksi Suomen pop-iskelmätaivaan kirkkaimmista tähdistä, Antti Ketonen, on julkaissut uuden singlen Rakkauden arvoinen. Kyseessä on artistin ensimmäinen julkaisu Universal Musicin kautta. Mukaansatempaava ja hitikäs single on Kaisa Korhosen, Frans Harjun ja Jonas Olssonin käsialaa ja sen kruunaa Antti Ketosen vahva tulkinta.

Antti Ketonen kertoo biisistä ja tulevista keikoistaan näin:

”Olin marraskuussa lauluopetushommissa ja puhelimeen kilahti demo Rakkauden arvoisesta. Rakkauden arvoinen tuntui heti omalta biisiltä ja sitä on pirun mukava laulaa. Jokainen meistä tarvitsee rakkautta ja jokainen on sen arvoinen, vaikka välillä sitä joutuu vähän etsimään. Ensi viikolla päästään jo esittämään uusi biisi keikoilla! Kevään livesetti on pistetty uusiksi aina valoja ja äänentoistojärjestelmiä myöten. Bändin kanssa treenaaminen on aloitettu eikä malteta odottaa, että päästään taas esiintymään yleisön eteen. Seuraavat keikat ovat 24.1. Turussa Baltic Princess Iskelmäristeilyllä, 26.1. Tampereen Tavara-asemalla ja 27.1. Lopen Paroonissa.”

Antti Ketonen tuli tunnetuksi Neljänsuora-yhtyeen solistina ja hän käynnisti soolouransa vuonna 2017 singlellä Olisitpa sylissäni, joka on streamannut tähän mennessä tuplaplatinaa. Se nousi vuonna 2018 radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Artisti on palkittu uransa aikana mm. Kullervo Linna – ja Vuoden Iskelmä -palkinnoilla.

Antti Ketonen somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com 

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…