TELEKS-YHTYEEN SEITSEMÄS ALBUMI JULKAISTAAN 23.2.

Viime syksynä duosta bändiksi muotoaan muuttanut Teleks on juuri julkaissut uuden singlen Lukot sillankaiteeseen

Jo yli 20 vuotta menestyksekästä uraa luonut Teleks julkaisee seitsemännen albuminsa Pähkähullu 23. helmikuuta. Tänään levyltä on saatu sen viimeinen maistiainen, Lukot sillankaiteeseen -single. Teleksin kokoonpanossa tapahtui syksyllä muutoksia, kun duosta muotoutui nelihenkinen bändi. Lapsuudenystävät Markus Koskinen ja Pepe Johansson ovat toimineet duona 2000-luvun alkupuolelta asti ja ehtineet julkaista vuosien varrella monia tunnettuja kappaleita, kuten Siivet, Tuulilasin nurkkaan ja Kotimatkalla. Viime syksynä joukkoon liittyivät rumpali ja tuottaja Sampo Haapaniemi sekä basisti Janne Rajala.

Uuden albumijulkaisun lisäksi Teleks aktivoituu myös keikkarintamalla muutaman vuoden tauon jälkeen. Yhtye käynnistää keikkavuotensa 1.2. Sanomatalossa, Aito Iskelmän kanssa yhteistyössä järjestettävällä ilmaiskeikalla. Heti seuraavana päivänä 2.2. Teleks esiintyy Lappeenrannassa.

Yhtyeen kahdelle vuosikymmenelle mahtuu isoja kestohittejä, jotka ovat eläneet kuulijoiden sydämissä pitkään. Klassikkobiisin tunnusmerkit täyttyvät monien kappaleiden kohdalla ja vuosien varrella mukaan on karttunut uskollinen yleisö. Teleks on julkaissut uransa aikana jo kuusi albumia ja yhden kokoelman. Matka jatkuu edelleen antoisana kohti seitsemättä albumia.

Teleks somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
050 403 2998

Keikkamyynti:
Fullsteam Agency
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
044 269 6072

Takaisin uutisiin

Uutisia

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…