HENE JÄÄSALOLTA KOLMAS SOOLOSINGLE

Suomirockin uuden sukupolven ääni Hene Jääsalo on julkaissut tänään kolmannen soolosinglensä. Uusi single Filmi on totuttuun tapaan Jääsalon itsensä säveltämä ja sanoittama. Artistina Jääsalo hakee vertaistaan, biiseissä yhdistyy nostalginen 2000-luvun rockin perintö ja Jääsalon tyylilleen uskollinen, erottuva soundi. Kappaleen tuotannosta vastaa koko projektin vastaava tuottaja, Emma-palkittu Jonas Olsson. Hene kuvailee uutta julkaisuaan näin:

“Mulle tää biisi kertoo suhteesta, joka alkaa valheesta ja päättyy totuuteen, joka sattuu. Jos suhde alkaa huonolta pohjalta, niin harvoin lopputulema on hyvä vaikka kuinka rakastaisi toista. Halusin käyttää elokuvamaailmaa kielikuvana koska sieltä me ne kliseiset onnelliset loput opitaan.”

Jääsalo edustaa suomirockin uutta aaltoa erottuen massasta omaperäisellä ja koukuttavalla soundillaan sekä mielettömällä lauluäänellään. Ennen soolouraansa muun muassa PRETTY-yhtyeen solistina tunnettu laulaja starttasi soolouransa syyskuussa 2023 ja artistin ensimmäinen soolokeikka Helsingin Semifinalissa oli jo ennakkoon loppuunmyyty. Jääsalo on kerännyt myös vankan fanipohjan somessa, kun pelkästään TikTokissa artistia seuraa yli 30 000 ihmistä.

Hene Jääsalo somessa:
Instagram Tiktok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti / Booking Agent:
Anssi Tähtinen
Alt Agency
anssi@altagency.fi
+358 50 491 3431
www.altagency.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…