SAIMAAN ALBUMI “VOL. 6” ON JULKAISTU LOVE RECORDSIN KAUTTA

Saimaa on julkaissut uuden albuminsa ”Vol. 6” ikonisen Love Recordsin kautta. Matti Mikkolan kipparoima bändi on äänittänyt viime vuodet hartaasti uutta materiaalia ja sitä onkin valmistunut peräti kahden albumin verran, joista toinen, ”Vol. 7” julkaistaan tulevana syksynä.

Huippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä.

Ylväimmillään Saimaa on livenä. Kevätkiertue käynnistyy albumin julkaisupäivänä loppuunmyydyllä keikalla Hämeenlinnasta.

Kiertue vie yhtyeen seuraaville paikkakunnille:

22.03. Suisto, Hämeenlinna
23.03. Finlandia-klubi, Lahti
28.03. Sellosali, Espoo
29.03. Lutakko, Jyväskylä
30.03. Krapin Paja, Tuusula
05.04. Kerubi, Joensuu
06.04. Kulttuuritalo Virta, Imatra
12.04. Logomo, Turku
13.04. Hyvinkääsali, Hyvinkää
19.04. 45 Special, Oulu
20.04. Taidetehdas, Porvoo
26.04. Tavara-asema, Tampere
27.04. Maxim, Kuopio

Saimaa somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040 901 1266 / tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…