ARE, REKAMI JA JOOSU J ASTELEVAT KORIPALLOKENTILLE UUDELLE KAPPALEELLAAN

Koko illan -kappale on omistettu Jyväskylä Basketball Academylle

Are ja Rekami ovat julkaisseet tänään uuden kappaleen Koko illan, jolla vierailee Joosu J. Julkaisua voisi kutsua jatko-osaksi muutaman vuoden takaiselle Episodi (lowkey) -kappaleelle. Tällä kertaa kolmikko astelee kuitenkin Jyväskylän koripallokentille. Kappaleelle julkaistiin myös Santeri Nikkisen ohjaama musiikkivideo, jonka voi katsoa tästä.

Idea biisiin syntyi jo monta vuotta sitten, ja se on ollut aihion tasolla Aren ja Rekamin suunnitelmissa jo pidempään. Nyt oli aika laittaa työhaalarit päälle, jotta kappale ehtii vielä koripallon 1.divisioonan playoff-otteluihin mukaan. Kappale on omistettu jyväskyläläiselle JBA:lle (Jyväskylä Basketball Academy).

“Alun perin tämä oli herkkä balladi, jossa tunnustetaan rakkautta JBA:ta kohtaan, mutta totesin, että siitä ei saa tarpeellista fiilistä ennen peliä, sen aikana tai edes sen jälkeen. Tästä syystä vaihdoin biitin kokonaan ja kutsuin Xrphanin apuun. Kävin lopuksi koekuuntelemassa tätä paikallisella koriskentällä, niin yhtäkkiä omatkin heitot alkoivat uppoamaan paremmin. Siitä tiesin, että tämä on valmis jaettavaksi myös muille”, Rekami pohjustaa.

“En ole koskaan ollut mikään suuri penkkiurheilija, mutta JBA:n pelit tekivät minusta välittömästi fanin. Tunnelma sekä Gradian että Monnarin korispyhätöissä oli erittäin kova. Markon ystävällisesti järjestämät courtside-paikat eivät tietenkään haitanneet. Itse kappale syntyi lopulta aika lailla itsestään. Kun Rekami huomautti, että kausi on edennyt jo playoffeihin saakka, päätettiin asettaa biisi prioriteettilistan kärkeen. Lopputuloksen naulasi yhteen Jopen älytön kertsi, jota kuunnellessa tulee fiilis, että ehkä jonain päivänä voi itekin vielä donkkaa”, Are jatkaa.

JKL Funk Days- ja KPC-kollektiivien perustajajäseniin kuuluva Are julkaisi viime vuoden lopulla neljännen sooloalbuminsa Kaiken teoria. Tänä vuonna häneltä on saatu tulevan viidennen albumin ensimmäinen single Tää ei lopu. Pihlderberg-levymerkin ja KPC-kollektiivin perustajajäsen Rekami on tullut tunnetuksi niin räppärinä kuin monipuolisena tuottajanakin. Hän on tuottanut muun muassa edellä mainitun Aren Kaiken teoria -albumin ja tehnyt paljon yhteistyötä myös kansainvälisten artistien kanssa. Rekami julkaisi edellisen albuminsa Pianotunnit viime vuoden toukokuussa. Are ja Rekami valmistelevat tällä hetkellä yhteisalbumiaan, jonka julkaisuajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Are somessa:
Instagram / Facebook

Rekami somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
050 403 2998

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLIVIA RODRIGON KOLMAS ALBUMI KULJETTAA LÄPI PARISUHTEEN KOKO KIRJON

“The superstar’s third album features even sharper storytelling, even more visceral emotions, and Robert Smith” – Rolling Stone ★★★★½ “A heartbreaking account…

AXEL KALA JA GETTOMASA LAITTAVAT KOODIT PÄÄL

Axel Kala ja Gettomasa laittavat Koodit pääl – kesän suurin pelikulttuurin ja rapin kohtaaminen julkaistaan 12. kesäkuuta Suomirapin uuden sukupolven suunnannäyttäjä Axel…

PAUL MCCARTNEYLTA UUSI ALBUMI

Paul McCartneyn kehuttu uutuuslevy kurkistaaBeatles-legendan nuoruuteen “Paul and Ringo’s reunion will put a smile on every Beatles fan’s face…The Boys…