SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan läpi huonojen kokemusten ja harhapolkujen kohti onnellista loppua. Artisti on tehnyt albumin yhdessä vastaavan tuottaja Tomi Tammisen (ABREU, ANI, The Verkkars) kanssa. Levyllä vierailevat muun muassa Heviteemu, Mouhous sekä costee.

“Tällä levyllä iso teema on rakkauden ja musan löytäminen uudestaan. Levylle on taltioitu se fiilis, kun on eksyny kiertoreiteille ja kohdellu sitä omaa sisäistä lasta huonosti. Tää levy on jonkunlainen uudelleensyntyminen. Levyn vika biisi Paramore on mulle erityisen tärkeä, koska siihen kiteytyy jonkun vanhan minän uudelleen löytäminen – sellainen ’täähän mä olin koko ajan’ -fiilis”, artisti kertoo levystään.

SINI YASEMIN on naispuolisten poprock-artistien uniikki suunnannäyttäjä ja uusi levy on artistin tyylille uskollista rockin kanssa flirttailevaa poppia. Oman artistiuransa lisäksi SINI YASEMIN kirjoittaa ja säveltää myös muille. Aiemmin urallaan kaksi albumia (Minäkuva 2020, Nimeä mut uudestaan 2019) julkaisseelle artistille on kertynyt suoratoistopalveluissa yhteensä yli 30 miljoona kuuntelukertaa. Uuden albumin levyjulkkareita juhlitaan Tiivistämöllä.

SINI YASEMIN somessa:
Instagram / TikTok / Facebook / www

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455 770

Keikkamyynti:
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072
www.fullsteam.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…