SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan läpi huonojen kokemusten ja harhapolkujen kohti onnellista loppua. Artisti on tehnyt albumin yhdessä vastaavan tuottaja Tomi Tammisen (ABREU, ANI, The Verkkars) kanssa. Levyllä vierailevat muun muassa HeviteemuMouhous sekä costee.

“Tällä levyllä iso teema on rakkauden ja musan löytäminen uudestaan. Levylle on taltioitu se fiilis, kun on eksyny kiertoreiteille ja kohdellu sitä omaa sisäistä lasta huonosti. Tää levy on jonkunlainen uudelleensyntyminen. Levyn vika biisi Paramore on mulle erityisen tärkeä, koska siihen kiteytyy jonkun vanhan minän uudelleen löytäminen – sellainen ’täähän mä olin koko ajan’ -fiilis”, artisti kertoo levystään.

SINI YASEMIN on naispuolisten poprock-artistien uniikki suunnannäyttäjä ja uusi levy on artistin tyylille uskollista rockin kanssa flirttailevaa poppia. Oman artistiuransa lisäksi SINI YASEMIN kirjoittaa ja säveltää myös muille. Aiemmin urallaan kaksi albumia (Minäkuva 2020, Nimeä mut uudestaan 2019) julkaisseelle artistille on kertynyt suoratoistopalveluissa yhteensä yli 30 miljoona kuuntelukertaa. Uuden albumin levyjulkkareita juhlitaan Tiivistämöllä.

SINI YASEMIN somessa:
Instagram / TikTok Facebook www

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455 770

Keikkamyynti:
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072
www.fullsteam.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

ROBIN PACKALENILTA UUSI KESÄBIISI

Unelmavävy tuo päätökseen Häitä pidelly -biisin tematiikan Robin Packalen julkaisee tänään uutta suomenkielistä musiikkia. Unelmavävy-single jatkaa samaa tematiikkaa edeltäjiensä Häitä pidelly ja Täydellinen ex kanssa ja on ensimmäinen suomenkielinen…

BÄMÄN UUSI BIISI YLISTÄÄ YSTÄVYYTTÄ

Rap-kollektiivi BÄMÄn tänään julkaistu uutuus Tilanne vaatii on oodi tyttökavereille ja sanonnalle ”hädässä ystävä tunnetaan”. Uptempoinen bilebiisi sopii täydellisesti juhliin ja kavereiden kanssa vietettyihin kesäiltoihin. Biisileirillä syntyneen kappaleen tuotannosta vastaavat Bämän jäsenet Nelli Milan ja Satu yhdessä Noraen kanssa. Tekijätiimistä Bämien lisäksi…

TOMI SAARIO ESITTELEE UUTTA SOUNDIAAN TUOREELLA BIISILLÄÄN

Tomi Saario ottaa askeleen kohti tuoretta soundia tänään julkaistulla singlellään Kuka sä luulet et mäoon? Kappale on tunnelmaltaan vangitseva ja tekstiltään samaistuttava pop-biisi, joka on sekä sanoituksen että sävellyksen puolesta täysin Saarion omaa käsialaa. Artistin musikaalinen…