MIKAEL GABRIELIN JA NUBLUN YHTEISTYÖ JATKUU

UMK:ssa vuoden menestyksekkäästi käynnistänyt kaksikko jatkaa yhteisen musiikin julkaisua – kuuntele uusi single Yao Ming täältä!

Kultaa striimanneella Vox Populi -hitillään UMK:ssa kolmanneksi sijoittunut karismaattinen artistikaksikko Mikael Gabriel ja nublu jatkavat musiikillista yhteistyötään tänään julkaistulla uudella singlellä Yao Ming. Vauhdikas kappale esittelee duosta musiikillisesti jälleen uuden puolen tuoden esiin kekseliäitä lyriikoita niin viroksi, suomeksi kuin englanniksi.

Yao Ming -singlellä on inspiroiduttu nimensä mukaisesti kiinalaisesta koripallolegendasta, jonka pää on pilvissä hänen poikkeuksellisen pituutensa vuoksi. Leikkisä kielikuva viittaa singlellä artistien vauhdikkaaseen elämään.

“Ytimekkäästi sanoisin, että Yao Ming on taattua MGN-laatua, eikä jätä ketään kylmäksi. Tuntuu hyvältä julkaista kesää kohti menevää musiikkia, joka tuo yhteiseen projektiimme taas ihan uudenlaisen ulottuvuuden”, Mikael Gabriel tiivistää.

Yao Ming -singlelle on julkaistu tänään myös näyttävä musiikkivideo, joka tiivistää muutamaan minuuttiin tauluryöstöstä käynnistyvän, koko universumin laajuisen pakomatkan. Video on toteutettu yhteistyössä Visit Tartun kanssa.

Videon voi katsoa kokonaisuudessaan tästä.

Suomen menestyneimpiin kotimaisiin artisteihin lukeutuvan Mikael Gabrielin ja Viron suurimman artistin nublun yhteistyö käynnistyi jo vuonna 2020 lähes 10 miljoonaa striimanneella Universum-hitillä. Duo on julkaissut yhteisprojektinsa kautta yhteensä neljä kappaletta, joiden kokonaiskuuntelumäärät ovat tällä hetkellä yli 18 miljoonaa.

Mikael Gabriel somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

nublu somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Keikkamyynti:
Warner Music Live
Kimmo Sundström
kimmo.sundstrom@warnermusic.com
+358 40 865 0130
www.warnermusiclive.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

EDICTIN JA JAAKKO KULLAN YHTEISSINGLE JUHLAPÖYDÄSSÄ ULKONA NYT

Edictin ja Jaakko Kullan itsenäisyyspäivän aaton single on katsaus rikkinäisiin suomalaisiin pyhiin ja puhumattomuuden perinteeseen Vaihtoehtopopin kenttää valloittava Edicti julkaisee tänään uuden…

OLAVI UUSIVIRRALTA UUSI SINGLE “VIEL YKS PURPLE RAIN”

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee tänään uuden singlen. Viel yks purple rain on takuuvarmaa Uusivirtaa: festarihuutolauluun sopiva kertosäe, oivaltava lyriikka…

ROBIN PACKALENILTA UUSI SINGLE TUUT TUUT TUUT

Robin Packalen paketoi julkaisuvuoden 2025 vielä yhdellä singlellä. Tänään julkaistu Tuut Tuut Tuut yhdistelee nerokkaasti modernia ja ajatonta poppia, jääden kertalaakista päähän soimaan.…