PATE MUSTAJÄRVI ANTAA PIRULLE TURPAAN

Pate Mustajärveltä uusi single ”Pirulle turpaan” tänään, albuminjulkaisukiertue käynnistyy yllätyskeikalla Karkkilasta

Pate Mustajärveltä on saatu tänään uusi single Pirulle turpaan. Artistin hienosti tulkitsema, menevä kappale kertoo haasteiden selättämisestä ja siitä, miten tärkeistä asioista tai ihmisistä ei pidä liian helpolla päästää irti. Pate Mustajärven omin sanoin: “Tämän biisin aihe on aina ajankohtainen ja koskee kaikkia ihmissuhteita. Olipa kyse puolisosta tai ystävyydestä. Välillä toinen ärsyttää, mutta helpolla ei kannata luovuttaa mistään itselleen tärkeästä.”

Legendaarisen Pate Mustajärven sooloura jatkuu vahvana. Hei äijä -single avasi pelin viime syksynä ja se sai jatkoa tammikuussa Päästä pahasta -biisin myötä. Pate Mustajärven katse on jo suunnattuna syksyyn, jolloin luvassa on täyspitkä albumi ja kiertue, joka vie artistin konserttisaleihin ja klubeille kautta Suomen. Sekä albumi että kiertue kantavat nimeä Pelkkää Patee. 16.8. julkaistavaa albumia juhlitaan 30.8. Karkkilan Pikkupässin pihalle rakennettavalla ulkolavalla. Silloin on luvassa railakas puolitoistatuntinen pelkkää Patee vuodesta 1983 tähän päivään saakka. Liput koko kiertueelle ovat myynnissä nyt.

Pate Mustajärvi somessa:
TikTok / Instagram

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Keikkamyynti:
Live Nation Finland / Matti Kaunisvesi
matti.kaunisvesi@livenation.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…