SAMU HABERILTA UUSI ENGLANNINKIELINEN SOOLOSINGLE

Saksan Universal Musicille kiinnitetty Samu Haber julkaisee tulevan albuminsa kolmannen singlen Dancing With A Broken Heart

Samu Haber jatkaa menestyksekkäästi kansainvälisillä markkinoilla. Tänään julkaistu Dancing With A Broken Heart on Haberin tulevan albumin kolmas single. Kappaletta on ollut tekemässä tuttu suomalaistiimi, biisinkirjoittaja Axel Ehnström ja huipputuottaja Ilkka Wirtanen. Dancing With A Broken Heart on melodinen pop-kappale, joka kertoo sydänsuruista ja niiden selättämisestä.

“Mä olen päivä päivältä ylpeämpi suomalaisista kollegoista, joiden kanssa saan elää upeita hetkiä kirjoitusstudiossa, eikä täältä Suomesta oikeasti tarvitse ainakaan talentin perässä lähteä yhtään minnekään. Kiitos taas Axel ja Ilkka huikeasta panoksesta. Tehtiin biisi mun hyvälle ystävälle, joka musertui viime kesänä sydänsurujensa alle. Onko mitään parempaa syytä tehdä laulua, kuin lohduksi jollekin rakkaalle”, artisti kommentoi.

Samu Haber käynnisti suomenkielisen soolouransa loppuvuodesta 2020. Debyyttilevy Pelastetaan maailma julkaistiin syksyllä 2022 ja nyt jo reilusti kultarajan Suomessa ylittänyt levy nousi heti julkaisuviikollaan albumilistan ykköseksi ja rikkoi cd-myyntiennätyksiä. Haber huomioitiin albumillaan myös Emma-ehdokkuuksilla ja levyltä useampi kappale nousi radioiden soitetuimpien listalle. Sooloalbumin myötä Haber esiintyi ympäri Suomen loppuunmyydyille yleisöille niin areenoilla kuin festarilavoillakin. 

Tulevan albumin kaksi aiemmin julkaistua singleä Gimme Your Hand ja Me Free My Way menivät suoraan soittolistoille ja radiosoittoon useassa eri maassa. Ensimmäistä näistä on soitettu yhteensä 10 500 kertaa radioasemilla 14 eri maassa. Loppuvuodesta Haber suuntaa lähes loppuunmyydylle kansainväliselle klubikiertueelle Saksaan, Luxemburgiin, Tšekkiin, Itävaltaan ja Sveitsiin. Kiertue päättyy Suomeen kahdelle Tavastian keikalle.

Samu Haber somessa:
Instagram / Facebook / www

Lisätiedot ja haastattelypyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Management:
Mikko Saukkonen
Comusic Management
+358 40 053 9599
mikko@comusic.fi
www.comusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETONEN JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Antti Ketosen kolmas albumi Eka elämä on julkaistu tänään “47-vuotiaana seison pisteessä, jossa taaksepäin katsominen ei ole haikeutta vaan enempi ymmärrystä eletystä…

OLAVI UUSIVIRRALTA PAKOFANTASIA POPKAPPALEEN MUODOSSA

Suomalaisen popin kulmakivi Olavi Uusivirta julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan Rakastan teitä kaikkia on tunnistettavan Uusivirta-soundin ydintä: tarttuvaa ja leikkisää…

VILMA ALINA PALAA JULKAISUJEN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄ VIIMEISEEN HENGENVETOON

Vilma Alina käynnistää uuden aikakauden urallaan Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina tekee perjantaina 3.4. odotetun paluun uudella singlellään Viimeiseen hengenvetoon. Kappale on…