KANSAINVÄLINEN LEVY-YHTIÖ ISLAND RECORDS ALOITTAA TOIMINTANSA SUOMESSA

Elements Music käynnistää legendaarisen Island Records yhteistyönsä Universal Musicin kanssa

Labelin ensimmäiset kiinnitykset ovat Viron suosituin artisti nubluBÄMÄ sekä uusi tulokas HALKO.

Suomen menestynein itsenäinen musiikkikustantaja Elements Music ja Suomen suurin levy-yhtiö Universal Music Finland käynnistävät yhteistyössä yhden maailman legendaarisimmista levymerkeistä, Island Recordsin. Suomen Island Recordsin tavoitteena on rakentaa rohkeasti musiikin raja-aitoja murtavia menestyksiä levymerkin pitkän perinteen mukaisesti. Kansainvälisesti tätä havainnollistavat menestystarinat, kuten tämän vuoden kiinnostavimpien uusien artistien joukkoon noussut Sabrina Carpenter sekä pop-musiikin historiankirjoihin merkittävän jäljen jättänyt Amy Winehouse. Island Recordsin Head of Label on Elements Musicin Eero Tolppanen ja A&R-tiimissä toimivat lisäksi Semira Ketroussi ja Oskar Pullinen.

”Island Records uskoo artistiensa erityislaatuisuuteen ja tarjoaa mahdollisuuksia erilaisten genrejen edustajille ja niiden yhdistäjille. Olemme olleet mukana usean kotimaisen kärkiartistin kuten BESSin, Kuumaan ja Kasmirin urien rakentamisessa aivan alkumetreiltä lähtien ja pystymme hyödyntämään tätä kokemusta sekä tekijäverkostoamme artistien kanssa työskentelyssä. Oman labelin kautta pystymme säilyttämään pienen yhtiön ketteryyden ja saamaan samalla käyttöömme ison levy-yhtiön resurssit”, Tolppanen kommentoi.

Islandin ensimmäinen julkaisu on 30:llä Spotifyn listaykkösellään Viron suurimmaksi tähdeksi nousseen nublun tuleva single push it feat. maria kallastu.

“nublu ja Island sopivat täydellisesti yhteen. nublulla on erittäin vahva visio omasta urastaan ja myös kunnianhimo suunnitelmien toteuttamiseksi. Pystymme Islandilla tukemaan tätä visiota tarjoamalla dedikoituneen tiimin, kansainvälisen tekijä- ja tuottajaverkostomme sekä Islandin ja Universalin maailmanlaajuisen labelperheen yhteistyömahdollisuudet”, Tolppanen kiteyttää.

Elements Music on johtava itsenäinen musiikkikustannusyhtiö, jonka tekijärosterista löytyvät muun muassa BESSJohannes Brotherus (KUUMAA), Jonas OlssonSamuli SirviöTimo Kiiskinen ja Axel Ehnström. Elements on palkittu Vuoden Kustannusyhtiönä yhteensä 6 kertaa vuosina 2014, 2015, 2020, 2022 ja 2023 ja sille myönnettiin Valtion Musiikkivientipalkinto vuonna 2020 panoksestaan suomalaisen musiikin tekijä- ja teosvientiin.

Chris Blackwellin vuonna 1959 Jamaikalla perustama Island Records on yksi maailman tunnetuimmista levy-yhtiöistä. Se on onnistunut säilyttämään asemansa yhtenä tavoitelluimpina koteina niin vakiintuneille kuin uusille artisteille. Levymerkki on yli 60-vuotisen historiansa aikana edustanut musiikkikentän legendaarisimpia artisteja aina Bob Marleysta ja U2:sta Amy Winehouseen. Tänä päivänä sen kansainväliseen rosteriin lukeutuu monipuolinen kattaus maailman suosituimpia artisteja, kuten Shawn Mendes, Sabrina Carpenter ja The Killers.

Island Records somessa:
Instagram

Lisätiedot ja yhteys:
Eero Tolppanen
Elements Music / Island Records
eero.tolppanen@elementsmusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…

POP-SENSAATIO MIRELLALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI MARRASKUUSSA

Historiallisen nopeasti Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut Mirella julkaisee tulevan albuminsa 1. marraskuuta ja lähtee koko Suomen kattavalle albumikiertueelle tammikuussa…